sunnuntai 23.9.2018 Minja, Miisa, Mielikki

Palveleva Paikallinen jo vuodesta 1962

Työministeri Ihalainen Mia Hahtalan vaalitueksi

Leppävirtalainen kansanedustajaehdokas Mia Hahtala on saanut varsin arvovaltaisen tukijan vaalityölleen, kun työministeri Lauri Ihalainen ilmoittautuu hänen taustajoukkoihinsa.

Lauantaina useammassa sanomalehdessä julkaistussa Hahtalan vaali-ilmoituksessa on Lauri Ihalaisen kuva ja hänen kannustavat kommenttinsa Hahtalan osaamisesta ja persoonasta.

– Olen todella iloinen hänen tuestaan. Olemme tavanneet ja tutustuneet puoluevaltuuston kokouksessa, ja tehneet ryhmätöitä ja yhteistyötä puolueen parissa, SDP:n ehdokkaana oleva Mia Hahtala kertoo.

Jätä kommentti

*