tiistai 26.5.2020 Minna, Vilma, Vilhelmiina, Miina, Mimmi

Palveleva Paikallinen jo vuodesta 1962

Tukeva järjestää etänä kuntouttavaa työtoimintaa

Etänä tapahtuvaa kuntouttavaa työtoimintaa varten kootaan joka viikolle oma
valmennuspaketti, jonka sisältöön tutustuvat Tukevan ohjaajat Margit Laitinen
(vasemmalla), Sari Juutilainen, yksikön päällikkö Susanna Mahlanen sekä etsivää
nuorisotyötä tekevä Anne Nevalainen.

 

Kuntouttava työtoiminta jatkuu Leppävirralla poikkeusolojen rajoitteiden mahdollistamalla tavalla. Asiakkaisiin on koko poikkeusajan pidetty yhteyttä puhelimitse, jota täydentämään rakennettiin etänä toteutettava palvelukokonaisuus.

– Pitäjillä asuville asiakkaille viedään kerran viikossa valmennuspaketti, joka sisältää viikoittaisen neljän tunnin kuntouttavan työtoiminnan tehtävät. Kirkonkylällä asuvat käyvät noutamassa paketin Tukevalta, kertoo yksilövalmentaja Sari Juutilainen.

Poikkeusolojen kokoontumisrajoitusten tullessa voimaan kuntouttava työtoiminta jouduttiin hetkeksi keskeyttämään.

– Kun sosiaali- ja terveysministeriön ohjeen mukaan sitä oli mahdollista jatkaa vaihtoehtoisilla tavoilla, rakensimme nyt käytössä olevan palvelukokonaisuuden, kertoo Tukevan Leppävirran yksikön päällikkö Susanna Mahlanen.

 

Kuntouttavasta työtoiminnasta enemmän tiistain 5.5. Soisalon Seudussa.

Jätä kommentti

*