sunnuntai 23.9.2018 Minja, Miisa, Mielikki

Palveleva Paikallinen jo vuodesta 1962

Sata päivää Jukolaan

Pääratamestari Juhani Jetsonen vastaanotti ensimmäisen Kuopio-Jukolan kartan Kopijyvän painossa.Vehmersalmen Rytökylässä kisattavaan vuoden 2014 Jukolan viestiin on tänään torstaina jäljellä 100 päivää. Kuopio-Jukolassa juostaan järjestyksessään jo 66. Jukolan viesti ja 37. Venlojen viesti.

Suunnistajan tärkein työväline, kilpailun alkuun saakka salaisena pysyvä kartta, valmistui viime maanantaina Kopijyvän kirjapainossa, jossa sen tekoon on osallistunut vain muutama nimetty henkilö.

– Jukolan viestin karttapaino on täysin salassa pidettävä työ, jonka turvallisuuskäytännöstä on sovittu yhdessä järjestäjien kanssa, kertoi Kopijyvän myyntipäällikkö Pasi Osala.

Kilpailunjohtaja Jouko Kaihua kertoi, että karttoja painetaan yhteensä 44 760 kappaletta. Personoituja karttoja Kuopio-Jukolaa varten tehdään 18 800.
– Jokaista kilpailijaa varten painetaan kaksi karttaa. Yksi kartta annetaan kilpailuun lähtiessä ja otetaan vaihdossa ja maalissa pois, ja yksi kartta kilpailun jälkeen saatavaksi. Lisäksi jokainen joukkue saa kilpailun jälkeen kartan, jossa on kaikki Kuopio-Jukolassa käytetyt rastit. Karttoja tulee myös myyntiin.

Jätä kommentti

*