keskiviikko 19.9.2018 Reija

Palveleva Paikallinen jo vuodesta 1962

Retkeily luonnossa ei edellytä hifistelyä

Moni haaveilee luontoharrastuksesta, mutta aloittaminen hirvittää: Miten varustautua? Pitääkö pelätä metsän elukoita? Entäpä jos eksyn?

Harrastuksen alkuun pääsee ihan kotoa löytyvillä kamppeilla, mutta muutama varo-ohje vasta-alkajan on hyvä muistaa, neuvoo ”Satunnainen retkuilija”, luontovalokuvaaja Anssi Toivanen.
Mielenkiintoisia luontokohteita Toivanen on löytänyt netistä. Hän vinkkaa muun muassa retkipaikka.fi -sivustolle, josta kohteiden lisäksi löytyy myös tuotetestauksia.

Luontoon Toivanen kertoo lähteneensä harrastuksen alkuvaiheessa niillä vehkeillä, joita kaapista löytyi.
– Aloitin ihan peruslenkkareilla ja ulkoilupuvulla. Minua vähän häiritsee sellainen keskustelu, että luontoretkelle pitäisi olla jotenkin erikoiset varusteet. Ei sen tarvitse olla mitään hifistelyä.
Sitä mukaa, kun varusteet alkoivat hajota, Toivanen alkoi hankkia uusia, paremmin retkeilyyn sopivia.
Kokemuksen myötä hän on havainnut, että hyvät kengät luonnossa liikkujalle ovat ensiarvoisen tärkeät. Pito on tärkeä, sen hän sai karvaasti huomata liukastuttuaan terävän kiven päälle istualleen.
– Häntäluu murtui, enkä sen jälkeen istunut kahteen kuukauteen.
Kenkien tulee myös pitää vettä, tukea nilkkaa ja olla lämpimät. – Jos jalat kastuvat, ei siellä ulkona pitkään viihdy.

LUE Satunnaisen retkuilijan koko haastattelu tiistain 17.1. Soisalon Seudusta.

 

 

Retkeilysauvaa Anssi Toivanen suosittelee myös luontovarusteeksi. Siitä on hyvä ottaa tukea epätasaisessa maastossa.

Kännykkään voi ladata retkikartan ja merkitä myös luontokohteen koordinaatit. Varavirtalähde kannattaa pitää mukana akun loppumisen varalle, ja energiaa on hyvä varata myös itselle.

Retkeilijän eräreppuun voi pakata muun muassa ensiapu- ja tulentekotarvikkeita, syötävää ja sytykkeitä.

Jätä kommentti

*