perjantai 16.11.2018 Aarne, Aarno, Aarni

Palveleva Paikallinen jo vuodesta 1962

Raduga -tanssiryhmä toi venäläisrytmejä Vehmersalmen koululle – kuvagalleria

LASTEN ja nuorten Raduga -tanssiryhmä Venäjän Karjalasta Pitkärannasta kävi esiintymässä Vehmersalmen koulun opettajille ja oppilaille tuoden mukanaan raikkaan tuulahduksen Venäjää. Ryhmä esitti vehmersalmelaisille koko joukon klassisia tansseja baletista kasakkatanssiin.

Tanssiryhmä saapui Kuopion seudulle juhlistamaan venäläisen kulttuurin viikkoa, jota vietettiin Kuopiossa tällä viikolla. Pitkärantalaisnuoret esiintyivät useissa Kuopion alueen kouluissa, ja esiintymisrumba aloitettiin perjantaiaamuna Vehmersalmen koulun salissa kahdella esityksellä.

 

Esitysten jälkeen Vehmersalmen koulun oppilaiden raikuvat aplodit tuntuivat Raduga -ryhmän johtajasta Julia Makarovasta erittäin hyvältä. Hän kertoo pitkärantalaisten nuorten olevan esityksen jälkeen väsyneitä mutta onnellisia, sillä ensimmäistä kertaa ulkomailla olevat tanssijanuoret olivat jännittäneet esiintymistään paljon.

– Erityisesti heitä jännitti se, miten ulkomaalaiset nuoret ottavat heidät vastaan. On todella hienoa, että tansseistamme pidettiin, Makarova iloitsee.

 

Lue lisää tiistain Soisalon Seudusta.

 

Jätä kommentti

*