lauantai 22.9.2018 Mauri

Palveleva Paikallinen jo vuodesta 1962

Poliisi on päässyt kuulemaan Paukarlahden onnettomuuden todistajia

Poliisi on päässyt aloittamaan todistajien kuulemiset Leppävirran Paukarlahdessa 13.4. tapahtuneesta onnettomuudesta. Onnettomuudessa menehtyi kaksi ja loukkaantui seitsemän henkilöä.

Alustavien tietojen mukaan valtie 5:ttä pohjoiseen ajanut henkilöauto oli ajautunut yllättäen vastaantulijoiden kaistalle ja törmännyt etelään ajaneen henkilöauton kylkeen ja siitä edelleen sen takana tulleen auton keulaan. Kylkeen törmätty auto suistui pohjoiseen menevien kaistalle ja törmäsi vastaan tulleen auton keulaan.

Poliisi ei ole vielä päässyt puhuttamaan onnettomuusautoissa olleita henkilöitä. Heidät vietiin vaikeasti loukkaantuneina Kuopion yliopistolliseen sairaalaan. Sairaalasta saadun tiedon mukaan heillä ei ole välitöntä hengenvaaraa mutta he ovat saaneet törmäyksessä vakavia murtumia ja ruhjevammoja.

Onnettomuudessa menehtyi suistuneessa autossa takapenkillä matkustanut iäkäs nainen. Toinen menehtynyt oli jälkimmäisenä törmätyssä etelään matkanneessa autossa etupenkillä istunut iäkäs mies. Menehtyneet ja loukkaantuneet olivat kotoisin Kuopion ja Mikkelin talousalueilta.

Puhutuksissa tapahtumasta ei tullut esille mitään poikkeavaa tietoa tähän asti saadusta. Tutkintaa jatketaan edelleen siitä, että onnettomuus olisi aiheutunut suistuneen auton kuljettajan nukahtamisesta rattiin. Tapahtumaa tutkitaan Varkauden poliisiasemalla liikenneturvallisuuden vaarantaminen, kuolemantuottamus ja vammantuottamus nimikkeillä.

Tutkintaa jatketaan todistajien kuulusteluilla. Loukkaantuneita aletaan kuulla heidän tilansa niin salliessa.

Jätä kommentti

*