lauantai 22.9.2018 Mauri

Palveleva Paikallinen jo vuodesta 1962

Pokémoneja koulutetaan myös Leppävirralla

Loppukesästä suomalaiset saavuttanut ja maailmanlaajuiseen suosioon ponnahtanut Pokémon Go -mobiilipeli on saanut myös leppävirtalaiset liikkumaan taskumonstereita metsästäen.

Pokémon Go ei ole vain lasten suosima peli. 19-vuotias Jani Sikanen ja 23-vuotias Tara Väisänen olivat viime viikolla pysähtyneet Leppävirran kirkon taakse pokémoneja metsästämään.

Heidän havaintojensa mukaan Leppävirralla pokémoneja metsästävät lasten ja nuorten lisäksi myös kolmikymppiset aikuiset.

Peli vaatii pelaajaltaan aktiivisuutta, sillä jos pokémoneja haluaa löytää tai pokémonien munan tahtoo saada kuoriutumaan, täytyy pelaajan kävellä useita kilometrejä.

– Peli myös tiivistää kaveripiiriä, paljon tulee käytyä kävelemässä ja pelaamassa yhdessä kavereiden kanssa, Jani kertoi.

Kokonaisuudessaan jutun Pokémon Go -pelistä ja muita harraste- ja vapaa-aikateeman juttuja voi lukea tiistain 23.8. Soisalon Seudusta.

Ensimmäinen Pokémon-villitys alkoi 1990-luvun lopulla, kun Nintendo lanseerasi ensimmäiseb Pokémon-pelin Game Boy-konsolille. Nyt ihmeotuksia napataan älypuhelimen avulla.

Jätä kommentti

*