tiistai 14.7.2020 Aliisa, Alisa

Palveleva Paikallinen jo vuodesta 1962

Pelimanni-Erkin säveliä Hansun Pirtillä sunnuntaina

LEPPÄVIRRALLA  syntyneen, mestaripelimanni Erkki Vepsäläisen sävellyksiä kuullaan ensi sunnuntaina 3.5. Varkaudessa Hansun Pirtillä, jossa pohjoissavolaiset pelimannit pitävät kevätkokoustaan ja tarjoavat samalla keväisen konsertin kaikkien halullisten iloksi. Ilmaiskonsertti alkaa klo 14.

Pelimannit esiintyvät sekä yhdessä että erikseen. Konsertin ohjelmisto koostuu kuitenkin pääasiassa Erkki Vepsäläisen sävellyksistä. Viulua ja mandoliinia soittavalla mestarilla näitä riittää, sillä nuotinnettuina sävellyksiä on ainakin pari sataa.

Säveltäjänä Vepsäläinen nauttii suurta arvostusta koko maan pelimannien keskuudessa. Tunnetuin kappale on Kalpean Iidan tango, joka on innoittanut jopa neljää runoniekkaa rustaamaan sanat tuohon kappaleeseen.

Tänä keväänä 85 vuotta täyttävä Vepsäläinen on ainoa mestaripelimanni Pohjois-Savon kansanmusiikkiyhdistyksen alueelta. Vepsäläinen on ollut jo pitkään myös pohjoissavolaisten pelimannien oltermanni eli ammattikunnan vanhin.

1970-luvulta 1990-luvulle hän johti Varkauden pelimanneja ja soitti samaan aikaan myös klarinettia Varkauden puhallinorkesterissa. Aikanaan Vepsäläinen oli myös tuttu soittaja Lankisen tanssiyhtyeestä. Varkauden pelimannien lopetettua mestari on soittanut Leppävirran pelimanneissa, jotka ovat myös levyttäneet hänen sävellyksiään.

Pohjois-Savon kansanmusiikkiyhdistyksessä on alun seitsemättäkymmentä jäsentä. Puheenjohtajana on ollut viime vuodet leppävirtalainen hanuristi ja opettaja Markku Vuori.

Kommentit

  • martti svärd

    Mukavaa että Varkaudessakin kuullaan joskus Pelimanni musiikkia

Jätä kommentti

*