torstai 20.9.2018 Varpu, Vaula

Palveleva Paikallinen jo vuodesta 1962

Pakolaisten tulo jakaa mielipiteitä

– Onko niitä pakko ottaa, aloitti Rauni Lamberg Leppävirran kunnan järjestämän pakolaiskeskustelun viime torstaina. Hän kertoi asuneensa aikoinaan Ruotsissa ja nähneensä, kuinka pakolaisista on huolta ja vaivaa, jopa ongelmia yhteiskunnalle.
– Koulussa pakolaiset vaativat paljon opettajan huomiota ja hidastivat muiden oppimista.

Huoltaan hän perusteli myös sillä, että leireiltä tulevat pakolaiset saattavat tuoda mukanaan tauteja, jotka Suomessa on jo taltutettu.

– Pakko ei ole ottaa, mutta valtuutetut ovat linjanneet tämän asian näin, vastasi kunnan peruspalvelujohtaja Paula Tiihonen.

– Meidän tulee muistaa se kultainen sääntö, että kohtele toista niin kuin toivot itseäsi kohdeltavan, muistutti seurakunnan kappalainen

, joka kuuluu kotouttamista ohjaavaan kunnan KOTO-ryhmään.

Ensimmäinen pakolaisperhe saapuu Leppävirralle joulukuussa. Toinen perhe tulee ensi vuoden puolella. Leppävirran kunta ottaa yhteensä kymmenen syyrialaista pakolaista.

Pakolaisperheiden lapset sijoitetaan Tiihosen mukaan normaalisti päiväkotiin ja kouluun, jossa he oppivat kielen ja sopeutuminen tapahtuu luontevasti. Lapset ovat jo luonnostaan sosiaalisia ja sopeutuvaisia.

LUE lisää 18.10. Soisalon Seudusta

 

Matti Raatikainen valaisi pakolaisten tuloa Leppävirralle ja kertoi KOTO-ryhmän työstä heidän kotouttamisekseen.

Matti Raatikainen valaisi pakolaisten tuloa Leppävirralle ja kertoi KOTO-ryhmän työstä heidän kotouttamisekseen.

 

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Mia Hahtala ja nuori kuntalainen Alisa Jacobsson osallistuivat pakoilaiskeskusteluun. Alisan neuvo oli, että kaikkia pitää kunnioittaa.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Mia Hahtala ja nuori kuntalainen Alisa Jacobsson osallistuivat pakoilaiskeskusteluun. Alisan neuvo oli, että kaikkia pitää kunnioittaa.

 

Kommentit

  • Minna

    Olinpa jätkyttynyt kirjoituksesta! Kymmenen pakolaista ja kotikylä kalpenee. Kuinka ihmeessä luulette Ruotsalaisten ja muiden Euroopan maiden selvinneen tähän asti? Kaikki ollaan ihmisiä ja joku kaunis päivä tarvitsemme Itse apua. Se ei pidä paikkaansa että pakolaiset tuovat sairauksia tullessaan. Pakolaislapset eivät myöskään häiritse muiden lasten koulunkäyntiä jos heille vain annetaan oikeanlaista tukea. Itse olen asunut Ruotsin puolella jo monta vuotta, joten en todellakaa ymmärrä että kotikylällä edes keskustellaan moisesta!

  • Rauhaa.

    Kouluissa pakolaisille omat luokat ja opettajat, niin ei häiritse paikallisia opiskelijoita.

Jätä kommentti

*