Tilaa

Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Sitkeän työn, sopusoinnun ja sydämen ihminen" – Kansanvalistaja ja kansanedustaja Tilda Löthman-Koponen on kaikkien aikojen merkittävimpiä leppävirtalaisia vaikuttajia

Tilda Löthman-Koposen syntymästä tulee kuluneeksi 150 vuotta. Hänen elämäntyötään muistetaan marraskuun aikana kirjastolla ja Seurakalliolla.

Tilda Löthman-Koposen nimi sanoo jotain entistä harvemmille, kun aikalaisten joukko vähenee vuosi vuodelta. Leppävirralla hänen muistoaan on vaalittu ja vaalitaan edelleen – onhan kirjastoautokin nimetty Tildaksi. Kirjastolle on koottu marraskuuksi Löthman-Koposen elämäntyötä esittelevä näyttely. Seurakalliolla, joka oli Leppävirran nuorisoseuran kunniajäsenelle läheinen paikka, muistetaan Tildaa 22. marraskuuta, jolloin hänen syntymästään tulee kuluneeksi 150 vuotta. Kirjastonhoitaja Marja Annala kertoo juhlassa Löthman-Koposen monivaiheisesta elämästä, ja tilaisuudessa kuullaan päivänsankarille omistettu laulu Kylväjä, jonka on säveltänyt Ahti Sonninen ja sanat ovat Unto Kupiaisen käsialaa.

Tämä juttu on maksuton

Pääset lukemaan jutun kirjautumalla tai luomalla maksuttoman tunnuksen.