Hornet-hävittäjien ohjaajat lentävät tammi–helmikuussa koulutuslentoja myös yöaikaan. Yölentokoulutuksen tavoitteena on harjoitella ilmataistelua heikon valaistuksen olosuhteissa.
Yölentokoulutuksessa lentäjät käyttävät myös Hornet-hävittäjien omasuojajärjestelmiin kuuluvia soihtuja, jotka voivat näkyä taivaalla hetkellisinä kirkkaina valoilmiöinä.
Taistelulentäjien koulutukseen kuuluvaa yölentokoulutusta järjestetään pääsääntöisesti arki-iltaisin. Savon alueella yölentoja on Karjalan lennoston Rissalan tukikohdasta ensimmäisen kerran tänä vuonna tämän viikon torstaina 12. tammikuuta.
Lisäksi yölentoja on torstaina 19. tammikuuta, 2. helmikuuta sekä 9. helmikuuta.
Tammikuun viimeisellä viikolla yölentoja on maanantaista torstaihin 23.–26. tammikuuta.
Yölentokoulutuksen lennot päättyvät arki-iltaisin kello 23:een mennessä. Lennot ulottuvat noin 200 kilometrin säteelle Rissalasta.
Helmikuun lopulla maanantaista torstaihin 20.–23. helmikuuta Karjalan ja Lapin lennostot osallistuvat harjoitusviikkoon, jolloin koulutuslentoja on yöaikaan niin, että lentoja lennetään Kuopion ja Rovaniemen välisellä alueella.