Maatilojen peltovalvonnat on saatu Pohjois-Savossa päätökseen. Valvonnat aloitettiin kesäkuun lopussa ja saatiin päätökseen marraskuun alussa.
Tilakäynteinä tehtiin 110 kokotilan peltovalvontaa, minkä lisäksi noin 40 tilalle tehtiin tarkastuksia, jotka koskivat osaa lohkoista. Valvonnassa oli mukana eri tuotantosuuntien ja kokoluokkien maatiloja.
– Pääsääntöisesti tilat olivat valvonnan kannalta kunnossa. Toki edelleen suojakaista- ja piennarpuutteita havaittiin edellisten vuosien tapaan, Pohjois-Savon ely-keskuksen ylitarkastaja Pauli Raatikainen sanoo.
Kuluva vuosi oli viimeinen vuosi, jolloin perinteisiä pinta-alavalvontoja tehtiin tiloilla näin laajassa mittakaavassa. Ensi vuonna suurin osa peltovalvonnoista tehdään satelliitti-monitoroinnin avulla automaattisesti. Viljelijät saavat käyttöönsä kännykkäsovelluksen, jonka avulla he voivat lähettää hallinnolle selvitykset epäselvistä peltolohkoista.