Väki vähenee Leppävirralla rajummin kuin viime vuonna – Muuttoliikkeen suunta on tänä vuonna vahvasti poispäin
Leppävirtalaisia oli elokuun lopussa 98 vähemmän kuin vuodenvaihteessa. Tilastokeskuksen väestönmuutosten ennakkotietojen mukaan muuttoliikkeen suunta on vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana ollut poispäin Leppävirralta. Kuntaan on muuttanut 253 asukasta muualta maasta ja 12 ulkomailta, mutta samaan aikaan 319 leppävirtalaista on muuttanut pois kunnasta.