Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Iltalehti: Sirutettu Lutu-kissa päätyi eläinlääkärin lopetettavaksi omistajan tietämättä

Sirutettu rotukissa vietiin omistajan mökin edestä, hänen ollessa sisällä syömässä. Asiasta on tehty rikosilmoitus poliisille.

Iltalehti uutisoi, että Leppävirralla sijainneen vapaa-ajanasunnon pihasta vietiin kastroitu ja sirutettu rotukissa Lutu lopetettavaksi samalla, kun omistaja Aki Roivanen oli syömässä lounasta sisällä 8. elokuuta.

Syötyään Roivanen huomasi jonkun liikkuvan tontillaan kissaloukun kanssa. Pihalla ollut nainen kertoi laittaneen hänelle Facebookissa viestiä ja kysyneen voiko Roivasen mökin metsään viedä kissaloukkuja. Sen jälkeen nainen kertoi, että pihasta oli otettu kiinni tiineenä ollut tyttökissa. Nainen toimi yhdessä toisen henkilön kanssa, joka ei ollut enää paikalla.

Lutu oli 13-vuotias ja Roivasen mukaan huononäköinen. Jälkeen päin Roivanen näki valvontakameran ottamista kuvista, että kissa saatiin kiinni lähestymällä sitä takaapäin ja ottamalla syliin. Roivasen mukaan Lutu oli ihmisrakas ja haki turvaa ihmisistä. Kissan kesyn käyttäytymisen olisi pitänyt kertoa, että se ei ole villikissa.

– Eihän villikissa anna ottaa itseään kiinni vaan juoksee karkuun, sanoo Roivanen.

Sitä ei voinut missään nimessä sekoittaa villikissaan.

Kun Roivanen lähti käymään eläinlääkärillä, Lutu oli jo ehditty lopettamaan. Hän tunnisti lemmikkinsä eläinlääkärin pöydällä. Lopettamisen jälkeen kissa tuhkattiin ja Roivanen saa hakea tuhkat. Kaiken kaikkiaan kissan kiinni ottamisesta sen lopettamiseen meni vain 20 minuutti Roivasen mukaan.

Roivanen ihmettelee, miksi kissa lopetettiin hätiköiden ilman tutkimista. Kissan eläinlääkärille toimittaneet olivat kertoneet, että kyseessä oli tiineenä oleva tyttökissa, vaikka pienellä tarkistuksella olisi selvinnyt, että Lutu oli kastroitu poikakissa. Kissa oli sirutettu, eli sen nahan alle on laitettu lukulaitteella luettava siru. Siitä selviää kissan tiedot ja sen omistaja. Tämäkin olisi selvinnyt pienellä tarkistuksella.

Mökillä oli ovi auki, radio päällä ja auto pihassa, oli siis selvää, että joku oli paikalla mökillä. Roivanen ihmettelee, miksi kukaan ei tullut kysymään onko kissa hänen, ennen sen nappaamista.

Roivanen kertoi tienneensä alueella vallitsevasta villikissa ongelmasta ja epäilee, että Lutun vieneet olivat loukuttamassa villikissoja.

– Kissa oli kanadalainen ragamuffin -rotukissa, leikattu, sirutettu ja erittäin siisti turkki. Sitä ei voinut missään nimessä sekoittaa villikissaan, Roivanen sanoo.

Roivanen on tehnyt rikosilmoituksen poliisille ja kantelun aluehallintovirastolle eläinlääkärin toiminnasta. Savon Sanomat on nähnyt sähköpostiviestiketjun valvontaeläinlääkärin ja Roivasen välillä, joissa selviää, että kissa on lopetettu. Eläinlääkäri on luvannut kirjallisen selvityksen tapahtuneesta, mutta sitä ei ole vielä toimitettu.

Leppävirran kunnan eläinlääkäristä ei suostuttu asiaa kommentoimaan Savon Sanomille salassapitovelvollisuuteen vedoten.