KPY ja LähiTapiola vähemmistöomistajiksi vauhdittamaan Gebwell Oy:n kasvutavoitteita
Sijoituksen myötä Gebwell kehittää lämpöpumppuvalikoimaansa. Yhtiö tavoittelee kasvua Suomessa ja Euroopassa.
Leppävirralla toimiva maalämpölaitteistoja valmistavan Gebwell Oy:n osakekannasta myydään 34 prosenttia KPY:lle ja LähiTapiolalle. Järjestelyn toteuttamiseksi Gebwell järjestää suunnatun osakeannin, joka on suuruudeltaan 15 miljoonaa euroa. Osuuskunta KPY:n tytäryhtiö KPY Momentum Oy merkitsee siitä kaksi kolmasosaa ja LähiTapiola yhden kolmasosan. Järjestelyn tavoitteena on pitkäjänteinen omistajuus, jolla tuetaan Gebwellin kehittämistä ja kasvua.