Pelastuslaitos kieltää avotulen teon koko Pohjois-Savossa perjantai-iltapäivästä alkaen. Kielto on voimassa ensi keskiviikon loppuun asti.
Kiellon syynä on pitkä hellejakso, jonka takia maastopalojen vaara maakunnassa on suuri.
Metsäpalovaroituksen aikaan avotulen teko on kiellettyä, mutta vaikka yksittäisten sadekuurojen takia metsäpalovaroitus poistuisi, niin pelastuslaitoksen määräys on silti voimassa 5,5 vuorokautta.
Pelastusviranomainen voi pelastuslain mukaan kieltää nuotion tai muun avotulen sytyttämisen silloin, jos olosuhteet esimerkiksi kuivuuden takia sitä edellyttävät.
Pohjois-Savon pelastuslaitoksen mukaan nyt annettu kielto perustuu Ilmatieteen laitoksen pelastuslaitokselle infoamaan palovaaraindeksiin sekä säätilaan. Jos säätila muuttuu, kielto voidaan perua. Lisäksi pelastuslaitoksen mukaan viime viikkoina maakunnassa on jo ollut lukuisia maastopaloja.
Avotuleksi katsotaan esimerkiksi nuotiot, kertakäyttögrillit ja risukeittimet. Niitä ei saa käyttää pelastuslaitoksen määräämän kiellon aikana.
Kielto ei koske tiilistä tai kiviaineksista valmistettuja tulisijoja tai maapohjasta täysin irrallaan olevia grillejä, joista tuli ei voi päästä leviämään maapohjan kautta tai kipinöimällä. Jotta tulisijan kipinöinti ei aiheuta palovaaraa, se edellyttää käytännössä tulisijaan esimerkiksi kodan hormia kipinäsuojuksella tai vastaavaa rakennelmaa.
Jos avotulen kiellosta huolimatta tekee, pelastuslaitos voi laskuttaa sammutustyöstä aiheutuneet ylimääräiset kustannukset, jotka ovat aiheutuneet palon sytyttäjän huolimattomuudesta tai tahallisuudesta.
Törkeästä huolimattomuudesta pelastuslaitos tekee rikosilmoituksen poliisille. Avotulikiellon rikkomisesta voi saada sakot pelastusrikkomuksesta.
Avotulen sytyttäjä on aina vastuussa aiheuttamistaan vahingoistakin.
Myös Etelä-Savon maakunnassa oli perjantaina voimassa metsäpalovaroitus.