Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | Kuntavaalit koronakurjuuden keskellä

Viimeinen vuosi kaikkine tapahtumineen on muuttanut taatusti meidän jokaisen arkea. Korona on sana, joka varmaan jokaista jo kyllästyttää. Mitä se on meille opettanut? Olemme oppineet kantamaan huolta läheisistämme. Auttavaisuus on kasvanut. Naapuriapu kukoistaa. Osataan katsoa asioita omaa nenää pidemmälle. Myös lähellä tuotettu ruoka on pääsemässä ansaitsemaansa arvoon. Leppävirralla on toiminut Reko vuoden päivät. Siinä tuottajat myyvät itse suoraan tuotteitaan kuluttajille ilman välikäsiä. Olemme myös saaneet lähiruokapuodin, josta voi hankkia osin samoja tuotteita kuin Rekosta. Kaikille ei Rekon aikataulu sovi. Lähellä tuotettua ruokaa ostamalla tuemme paikallisia tuottajia ja annamme arvoa heidän työlleen. Ihan kaikkea ruokaa ei saada paikallisesti tuotettuna mutta jos edes kotimaisena. Kotimaista ruuantuotantoa tukemalla turvaamme myös huoltovarmuutta mahdollisissa kriisitilanteissa. Myös kunnan omissa ruokapalveluissa tulisi suosia aina lähellä tuotettua ja suomalaista ruokaa. Näin pienennämme myös hiilijalanjälkeämme.

Leppävirta on kaunis luonnonläheinen kunta hyvien liikenneyhteyksien varrella. Leppävirralla on paljon kauniita rakennuspaikkoja mutta myös valmiita asuntoja. Leppävirran houkuttavuutta tulee lisätä. Täällä on mainiot mahdollisuudet tehdä etätyötä. Moni kaupunkielämään kyllästynyt saattaa tänä aikana arvostaa maaseutuasumista yhä enemmän. Ehkä tähänkin on syynä se K-kirjaimella alkava sana? Leppävirta on hyvä kunta myös yrittää ja yrittäjyyttä tuetaan.

Leppävirralla on turvallista asua. Meillä kannetaan huolta kaikenikäisistä vauvasta vaariin. On paljon erilaisia liikuntamahdollisuuksia, joilla turvataan arjen toimintakyky. Erityisesti vanhusväestöllä hyvä fyysinen kunto auttaa pärjäämään kotona mahdollisimman pitkään. Leppävirralla panostetaan nuorison, lasten ja kaikenikäisten hyvinvointiin. Kenenkään ei tulisi syrjäytyä. Asia, joka monta kertaa tulee mieleen pitäjillä ajellessa, on tiestön kunto. On vieläkin olemassa tienpätkiä, jonne ei mielellään aja auton rikkoontumisen pelossa. Tällainen surullisen kuuluisa pätkä on Kurjalanrannantie. Kesäaikana sinnepäin ajaessa ei ehdi maisemia katsella, kun aika menee monttuja väistellessä. Talvella taitaa lumi vähän tasoitella isompia monttuja. Korjattavaa on toki muillakin tienpätkillä.

Olipa maailman tilanne mikä hyvänsä, ovat kuntavaalit tulossa. Niissä olen ehdolla. Tavoitteena on entistä parempi, elinvoimaisempi ja turvallisempi kunta. Jokainen tekee äänestämällä oman valintansa. Vain äänestämällä voi vaikuttaa. Onnea kaikille kuntavaaleihin; niin äänestäjille kuin ehdokkaillekin.

kuntavaaliehdokas (kesk.)