Kirjastonurkka: Eläinten ja ihmisten tohtorointia

Kirjoittaja pitää eläinlääkärin työtä käsittelevistä kirjoista.

Heli Lehtimaa

Monen eläimistä tykkäävän pikkutytön haaveena on tulla aikuisena eläinlääkäriksi. Muistelen itsekin miettineeni alakouluikäisenä, että työ eläinten parissa olisi mukavaa. Varmasti myös kirjoitin sen aikaisiin ystäväkirjoihin haaveammatin kohdalle eläinlääkäri. Vanhemmiten ruusuiset kuvat ammatista, söpöistä eläimistä ja niiden hoitamisesta haihtuivat, eikä minusta koskaan tullut eläinlääkäriä. Silti vieläkin pidän eläinlääkärien kirjoittamista kirjoista, varsinkin, jos ne on yhtä hyvin kirjoitettu kuin James Herriotin kirjat. Nyt joulun aikaan meitä Herriotin faneja hemmotellaan uudella, hänen kirjoihinsa perustuvalla televisiosarjalla Ylen kanavilla. Säästin kaikki Yle Areenassa olevat jaksot katsottavaksi joululomalla. Muutama vuosikymmen sitten tehty vanhempi televisiosarjakin on oikein mainiota katsottavaa. En enää edes muista, kuinka monta kertaa olen katsonut osan kausista televisiosta tai dvd:ltä. Vanhemman tv-sarjan viisi kautta on lainattavissa myös meidän kirjastosta. Vaikka kirjat ja televisiosarjat ovat vain osittain omaelämäkerrallisia, niissä näkyy hyvin yhteiskunnan, maatalouden, lääketieteen sekä eläinlääkärin työn muutos 1900-luvulla. Pienen kyläyhteisön tapahtumia Herriot osaa kuvata oivan humoristisesti. Hauskinta luettavaa ovatkin ihmiskuvaukset ja henkilöiden kommellukset eläinten hoidossa. Samalla lukija tai katsoja tulee oppineeksi eläinlääkärin työstä ja eläinten hoidosta.

Ihmislääketieteen puoleltakin löytyy luettavaksi kiinnostavia muistelmateoksia. Adam Kayn Kohta voi vähän kirpaista on paitsi viihdyttävä, myös järisyttävä kirja nuoren, erikoistuvan lääkärin työvuosista brittiläisessä sairaalassa. Kayn kirja perustuu päiväkirjamerkintöihin, joita hän teki työskennellessään lääkärinä vuosina 2004–2010. Hän jätti lääkärin työnsä erään hirvittävän potilastapauksen jälkeen ja toimii nykyisin kirjoittajana ja koomikkona. Hänen uudempi kirjansa Kolme yövuoroa jouluun perustuu myös päiväkirjamerkintöihin sairaalatyöstä eri vuosien jouluina. Se sopii hyvin luettavaksi tähän aikaan vuodesta. Samalla se muistuttaa, että kaikilla ei ole joulunakaan vapaapäiviä. Kumpikin kirja on hauska, mustalla huumorilla höystetty lukunautinto. Maallikon avuksi Kay on selittänyt vaikeita termejä ja käytäntöjä. Lukijan ei tarvitse olla perehtynyt lääkärin työhön tai sairaalamaailmaan. Kirjat ovat lisäksi kritiikki julkisen terveydenhuollon vähäisiä voimavaroja sekä päättäjiä kohtaan ja puolustuspuhe terveydenhoitohenkilökunnan puolesta.

Kommentoi