Me saamme asua juuri sopivan kokoisessa kunnassa, jossa on mahdollista toteuttaa vuoropuhelua niin asukkaiden kuin viranhaltijoiden sekä päättäjien kesken.
Tähän tulokseen päädyimme viimeisessä Leppävirran perusturvalautakunnan kokouksessa. Tähän ajatukseen on varmasti monella helppo yhtyä.
Toki lisääkin voisimme käyttää vuoropuhelua, ihan omassa arjessakin.
Vaikka Leppävirta onkin väkiluvultaan sopivan kokoinen, niin pinta-alaltaan kuntamme on haasteellisen suuri välimatkoineen.
Leppävirran sivukylillä asuessa onkin tarpeellista omistaa auto, ellei kaksikin. Mutta mitä käy silloin, jos ikä ei vielä riitäkään autoiluun tai ikää on kertynyt sen verran vaivoineen, ettei lääkäri enää anna ajolupaan oikeutta?
Me olemme jokainen oltu tai tulemme olemaan tässä tilanteessa, jolloin autoilu ei ole vaihtoehto. Silloin onkin syytä alkaa tutkailemaan Leppävirran joukkoliikennettä.
Vasemmiston valtuustoryhmä teki viime syksynä kaksi aloitetta liittyen eroperheiden lasten koulukyytioikeuksiin etävanhemman luota sekä yhdenvertainen palveluliikenne koko kunnan alueelle.
Näistä eroperheiden etävanhempien luota kulkevat koulukyydit löysivät tiensä pään kaksi kertaa koululautakunnan torppauksen jälkeen. Palveluliikennealoite on vielä käsittelyssä.
Onkin siis syytä tutkailla, onko kuntamme ikäihmisillä mahdollisuuksia asua omassa kodissaan, jos koti sijaitsee Leppävirran pohjoispuolella.
Palveluliikenne ei esimerkiksi ylety Kotalahteen ollenkaan, vaan ikäihmisen pitäisi hypätä joukkoliikenteen kyytiin viitostien varrelta. Helpommin sanottu kuin tehty.
Myös aikataulut näihin palveluihin on kunnan nettisivujen syövereissä, joihin kaikilla ei ole mahdollisuutta päästä käsiksi.
Toivommekin, että palveluliikenne tulisi jatkossa olemaan helposti saavutettavissa ja tieto kotiin jaettavissa selkeän lehtisen myötä.
Näin tuemme hyvinvointia ja ikäihmisen aktiivisuutta.
Ennalta ehkäisevät palvelut ja hyvinvointi jäi kunnille hyvinvointialueelle siirtymisen jälkeen. On tärkeää tukea ihmisiä arjen aktiivisuudessa.
Aktiivisuus lisää hyvinvointia ja hyvinvointi antaa mahdollisuuden nauttia omasta tutusta kodista, josta joskus pääsee myös poistumaan asioille. Pidetään siis kaikki mukana. Hyvinvointi kuuluu kaikille, ei harvoille.
Leppävirran Vasemmiston puheenjohtaja