Eduskuntavaalien ehdokasasettelu on lyöty lukkoon. Ehdokkaat kiertävät nyt tilaisuudesta toiseen ja esiintyvät näyttävästi sosiaalisessa mediassa. Äänestäjiä pyritään herättelemään ja innostamaan kaikin mahdollisin tavoin, ja tässä on tekemistä, jos äänestysaktiivisuus halutaan nousuun. Eduskuntavaalit ovat saaneet äänestäjät innokkaammin liikkeelle kuin kuntavaalit. Leppävirralla uurnilla kävi neljä vuotta sitten reilut 68 prosenttia äänioikeutetuista. Koko maassa äänestysprosentti oli 72.
Ennakkoäänestys alkaa 22. maaliskuuta ja varsinainen vaalipäivä on 2. huhtikuuta. Ehdokkailla on vielä aikaa houkutella äänestäjiä ja saada heidät vakuuttuneiksi, kun valintoja tehdään. Äänestäjillä on valinnan mahdollisuus. Tässä vaiheessa kannattaa seurata, vertailla ja kysellä. Apuna esimerkiksi ehdokkaiden arvopohjan kartoituksessa kannattaa käyttää vaalikonetta, joka avautui Soisalon Seudun lukijoille viime viikolla.
Äänestäjillä on valinnan mahdollisuus.
Vaalikoneet ovat tulleet viime vuosina tutuiksi kunta-, eduskunta, presidentin ja EU-vaaleissa. Ne asettavat ehdokkaat samalle viivalle, sillä kaikkien vastattavina ovat olleet samat kysymykset. Vaalikone paljastaa ehdokkaiden eroja ja parhaimmillaan auttaa käyttäjäänsä löytämään mieleisensä ehdokkaan kymmenien vaihtoehtojen joukosta.
Uutismedian liiton teettämän Eduskuntavaalit 2023 -tutkimuksen mukaan vaalikoneiden suosio on kasvussa. Tarjonta on lisääntynyt, vaalikoneet ovat aiempaa kattavampia. Samaiseen tutkimukseen vastanneista jo neljä viidestä uskoi kokeilevansa tiedotusvälineiden julkaisemia vaalikoneita.
Osa pitää vaalikoneita viihteenä. Tällaisia mielipiteitä lienee myös ehdokkailla, sillä esimerkiksi kuntavaaleissa muutamat leppävirtalaisehdokkaat jättivät osallistumatta Soisalon Seudun vaalikoneeseen ja käyttämättä sen huomioarvon. Kiistatonta kuitenkin on, että vaalikoneet vaikuttavat äänestyspäätöksiin. Mitä useampi äänestäjä saadaan innostumaan vaaleista ja käyttämään äänioikeuttaan, sen parempi kansanvallan toteutumisen kannalta.