Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus 24.1.2023 Myötätuulta uudelle tuulipuistolle

Leppävirran tekninen lautakunta saa tänään eteensä Metsähallituksen jättämän kaavoitusaloitteen. Kysymyksessä on suuri tuulivoimapuisto, jota kaavaillaan Korpisenkankaan alueelle Leppävirran ja Joroisten rajalle. Korpisenkankaalle voisi nousta jopa parikymmentä voimalaa. Jos suunnitelma etenee suotuisassa myötätuulessa, voisivat nämä voimalat olla energiantuotannossa vuosikymmenen loppupuolella.

Leppävirta on Itä-Suomessa tuulivoiman edelläkävijä kolmella voimalallaan. Pohjois-Savon ensimmäinen tuulipuisto alkoi tuottaa sähköä Saahkarlahden ja Sarkamäen rajamailla reilut viisi vuotta sitten. Myös laajan pitäjän luoteisosiin on suunnitteilla tuulipuisto, joka kaavan puolesta on jo ajat sitten hyväksytty. Saaristenmäen kuudesta voimalasta kolme nousee Leppävirralle ja kolme Suonenjoen puolelle.

Leppävirta on Itä-Suomessa tuulivoiman edelläkävijä.

Tuulivoima on nousemassa entistä vahvemmin esiin, kun puhutaan ympäristöystävällisestä energiantuotannosta. Ilman tuulivoiman merkittävää lisärakentamista ei Suomessa ole mahdollista saavuttaa energiantuotannon tavoitteita niin, että niissä päästään päästötavoitteisiin. Sähkön ja öljyn huima hinnannousu on puolestaan kääntänyt katseet kotimaiseen energiaan. Tämä on myös nostanut tuulivoiman profiilia, eivätkä tuulivoimahankkeet herätä kritiikkiä läheskään siinä määrin kuin vielä muutama vuosi sitten.

Korpisenkangas sijoittuu Riikinnevan länsipuolelle ja kytkeytyy luontevasti uusiutuvan energian ja kiertotalouden leppävirtalaiseen keskittymään. Korpisenkankaalla on myös sähkönsiirron vaatima infra saatavilla. Meluhaitat ja maisemalliset arvot on otettava huomioon kaikissa tuulivoimahankkeissa. Tässä tapauksessa tuulipuistoa ei kaavoiteta taajaan asutulle kylälle. Hanke ei estä alueen virkistyskäyttöä.

Korpisenkankaan hanke on Leppävirralle tervetullut investointi. Jokainen tuulivoimala tuo tarpeellisen lisän kotimaisen uusiutuvan energian tuotantoon.