Muistatko, millä huoltoasemalla sai “tiikeriä tankkiin”? Entä mikä suklaapatukka oli mainoksensa mukaan “edelleen ilman mainosta”? Minä muistan, koska olen pitkästä aikaa löytänyt vanhan intohimoni, mainonnan. Olen koulun ja penkkiurheilun lomassa katsonut valtavasti vanhoja TV-mainoksia niin Suomesta kuin ulkomailta. Ulkomaisissa olen keskittynyt tietoiskuihin erityisesti liikenteestä ja päihteistä. Varsinkin liikenneaiheisissa tietoiskuissa - yleensä dramatisoitu - kuvamateriaali saattaa olla hyvin rajua ja puhuttelevaa, jotta viesti menisi perille. Katsoessani näitä videoita usein mietin, miksei Suomessa ole samanlaista liikennevalistusta.
Liikenteessä kuolee vuosittain yli 200 ihmistä. Jokainen kuolema maksaa arviolta noin 2,4 miljoonaa euroa, inhimillisestä kärsimyksestä puhumattakaan.
Jos olisin populisti, syyttäisin liikennekuolemista peruskoulua ja vaatisin kansalaistaidon palauttamista opetussuunnitelmaan. En kuitenkaan tee niin, vaan syytän koko yhteiskuntaa välinpitämättömyydestä.
Missä ovat suomalaiset tietoiskut, joissa puhutaan rattijuopon kärsivän elämän mittaisesta häpeästä tämän tapettua jalankulkijan? Kädenlämpöisen “hyvä kaveri ei päästä humalaista rattiin” -latteuden voi jättää tekemättä, se ei jää kenenkään mieleen.
Mallia voisi ottaa tupakasta, johon Suomi suhtautuu Euroopan tasolla harvinaisen tiukasti: savukkeet ovat EU-alueella kalliimpia vain Irlannissa ja tupakka-askissa tervehtii kohta ainoastaan ruma varoituskuva, sillä logoja ei saa askeissa huhtikuun puolivälin jälkeen enää näkyä.
Tavoitteena on Savuton Suomi, ja se koskee myös esimerkiksi nuuskaa, jonka ympärille valtio on omalla politiikallaan luonut kymmenien miljoonien arvoisen salakaupan.
Tupakasta yritetään tehdä mahdollisimman vähän houkuttelevaa. Saman soisi tapahtuvan vaikkapa ylinopeuksille.
Eipä niistä pelotella, kuinka autolla kikkailu saattaa aiheuttaa impotenssia tai viedä näön.
En missään nimessä halua demonisoida autoilua tai järkyttää kuljettajia, päinvastoin. Haluan vain että jokainen ymmärtäisi liikenteen olevan suurimpia riskejä arkielämässämme. Jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa, kuinka suuri tämä riski on.
Viaton en ole minäkään, sillä olen tehnyt lukuisia päätöksiä, joiden lopputulos olisi saattanut olla todella huono. Onneksi mitään ei ole tapahtunut, mutta entä jos olisi? Miten minä selittäisin leskelle, että oli pakko ajaa kuolettavaa ylinopeutta, jotta ehtisin jääkiekkopeliin puoli tuntia ennen ottelun alkua? Kuulostaapa typerältä syyltä riistää ihmiselämä.
Valitettavasti tällaisia tarinoita on Suomi täynnä.
Liikenne on pohjimmiltaan iloinen asia ja ihmiselämän perustarve. Sitä ei tule pelätä mutta sitä tulee kunnioittaa.
Esimerkiksi juuri tupakkaa “kunnioitetaan” sikäli, että jokainen röökaaja kyllä tiedostaa tapaansa liittyvät riskit, ja he usein myöntävät toimivansa väärin.
Vain harvat antaisivat lapselleen tupakkaa, mutta auton avaimet kyllä vaihtavat haltijaa.
Ehkä joskus kannattaisi näyttää australialaisia tietoiskuja ennen baanalle lähtöä, jotta sekä auto että ennen kaikkea kuljettaja palaavat ehjinä kotiin.