Jokainen lumihiutale on kuulemma erilainen, joten annoin suurimpien laskeutua rukkaselle ja tuijottelin niitä tovin. Kyllä, valkoinen joulu oli tulossa.
Perheen kaupunkijoulu aloitettiin ajoissa ja onnellisissa merkeissä lumisessa Heinolassa.
Virallisten mittausten mukaan lunta oli jopa paksummin kuin Leppävirralla. Ja valkoisena hanki pysyi, koska joka päivä satoi uutta.
Lumi ei tietenkään haitannut joulupukkia.
Nyssäköitä tuli jälkipolven mukana ajoissa ja paketit pinottiin lattialle seinän viereen.
Sitten niitä katseltiin päivä ja jännitys tiivistyi jo aikuisillakin. Vaikka saunottiin, syötiin puuroa ja laulettiin perinteisiä joululauluja.
Kukapa muu joutui naamioitumaan pukiksi kuin meikäläinen.
Tumma aamutakki oli jo päällä, punainen karvareunus piippolakki vetäistiin alas silmille. Lyhyt siisti parta peitettiin reilulla pläntillä lampaanvillaa, reiät suun ja korvien kohdalle.
Vielä aurinkolasit päähän ja käytävään. Ilman avaimia.
Koputtelin ovea ja koetin päästä sisään. Kähisin kirjeluukusta, että onkos siellä kilttejä lapsia. Naapurimummo kurkisti ovestaan ja toivotti hyvää joulua. Viimein rimputin ovikelloa ja silloin alkoi tapahtua. Zeke-koira päästi sellaisen haukun, ettei sisälle ollut menemistä.
Haukkujen välissä kuului vastaus, että yksi kiltti lapsi on ja sitten ovi avattiin. Olin edelleen polvillani ja reilusti ovelle ilmestynyttä koululaista matalampi. Koira hyväksyi tontun heti, mutta koululainen katsoi ällistyneenä ja hiljaisena sisäänpyrkijää, joten selitin että olen vain tavallinen tonttu.
Lahjoja ei ole mukana, sillä ne on toimitettu jo ajoissa, eikös niin aikuiset, korotin ääntäni. Pukki ei ennätä kaikkialle, eikä tällainen tanttara jaksa lahjoja kanniskella. Ryhdistäydyin, nousin sulkemaan ovea takaani ja horjahdin takaisin käytävään.
”O-olen Tonttu Tomera ja kylläpä joulupuuro maistuisi, kun täällä kaupungissa saa ravata rappukäytävästä toiseen kilttien lapsien perässä. Toista se oli ennen maalla, ei ollut kiirettä edes jouluaattona eikä kilttejä lapsia juurikaan.” Näin puhuin itseni sisään kahvin tuoksun kannustamana.
Kohtapuolin lahjoja availtiin yksitellen ja vuorotellen. Ensin lapsi, sitten aikuinen, lapsi, toinen aikuinen, lapsi, kolmas aikuinen, lapsi…
Eikä tässä vielä kaikki, sain rukkaset, kalsarit ja kaksi sukkaa, kalenterin ja suklaalevyn, jonka päällyksessä luki ”pala kiltteyttä”. Jokaiselta jotakin.
Joulupäivän aamuna juniori oireili ja hieman kuumeili. Kotitesti kertoi selkeästi koronasta ja ei kun maskit naamaan. Hänet varustettiin parin päivän jouluruuilla ja sisarensa vei hänet asuntoonsa karanteeniin autollani. Sitten tapanina oli tyttärien vuoro lähteä, mutta vanha auto jäi kadunvarteen ja tuo romu pääsi vihdoinkin toivomaani romutukseen. Tyttäret noudettiin kotiinsa muulla kyydillä.
Tällainen oli joulu tällä kertaa, mutta nyt on jo uusi vuosi eikä uuteen jouluun ja joulusaunaan ole enää vuottakaan. Saunotaan sitten Leppävirralla, jos sähkön tuottajat suo.
Kirjoittaja on leppävirtalainen eläkeläinen.