Vuosi vaihtui kätevästi, kuten niillä on tapana, eikä vuoden ensimmäisenä aamuna herätessä edes huomannut olevansa Pohjois-Savon hyvinvointialueella. Siitäpä ei tässä vaiheessa juuri sen enempää, paitsi onnen ja menestyksen toivotuksia. Hyvinvointialueen johtaja Marko Korhonen totesi maanantaiaamuna Yle Kuopion haastattelussa, että haasteita riittää, muitakin kuin hyvinvointialueesta johtuvia, mutta ratkaisuja ollaan hakemassa.
Näin pitää ollakin. Seurataan tilannetta ja toivotaan parasta. Toivomukseen sisältyy vaatimus mahdollisimman hyvästä vastineesta veroeuroille.
Vuoden ensimmäinen aamu oli liukas, jopa niin liukas ettei Laivurintietä kuulemma päässyt autolla ylös. Kitkaa tarvitaan, mutta vain sopivasti. Muuten saisivat asiat luistaa.
Laivurintien ongelma on helposti ratkaistavissa soran muodossa, mutta soraääniä eikä hiekkaa rattaissa kaivata, kun Viitostiestä on puhe. Viime viikko palautti taas mieliin kauan kaivatun tieremontin. Sattuu niitä onnettomuuksia toki moottoriteilläkin, mutta sujuvampaa se liikenne neljällä kaistalla joka tapauksessa on kuin nykyisellä tieosuudella kirkonkylän kohdalta Kuopion rajalle.
Oravikosken kyläyhdistyksen toivomus kuudenkympin rajoituksesta on täysin ymmärrettävä, mutta se sotii valtatiekäsitettä vastaan. Sitten se on täysin aiheellinen, kun liikenne kulkee uutat tielinjaa ja nykyinen Viitostie Palokankaalta Humalajoelle jää paikallistieksi.
Viitostiellä pitää liikenteen sujua ja satasta päästä ajamaan vuoden ympäri kaikkia neljää kaistaa. Tässäpä tavoite ja tärkeä teema myös eduskuntavaaliehdokkaille.
Toivottavasti molemmat leppävirtalaisehdokkaat pääsevät huhtikuun vaaleissa läpi ja heidän lisäkseen mahdollisimman monta Varkauden seudulta ja Kuopiosta. Lisäksi tarvitaan pari pohjoissavolaista ministeriä. Viitostie sen jälkeen valtion ensi vuoden talousarvioon ja tietyöt käyntiin alkukesästä 2024.
Sovitaanko näin?
Espoossa asuva vehmersalmelaistaustainen tuttava kerran kehui minulle, miten hyvä on Varkauden ja Joroisten välinen tieosuus.
– Pääsee Savo nopeammin tyhjenemään asukkaista, kuului loppukaneetti niille kehuille.
Näyttää siltä, että maakunta tyhjenee huonommillakin tieyhteyksillä, eikä kaikkien tarvitse tien päälle käytännössä lähteä ainakaan kirkkoa ja hautausmaata pitemmälle.
En tiedä, onko vuoden ensimmäinen leppävirtalaisvauva tätä kirjoittaessa syntynyt. Jos on, niin kaikkea hyvää elämän taipaleelle!
Vuoden jokaiselle päivälle ei uutta leppävirtalaista satu, ei vauvaa eikä muuttajaa. Väestötappion tie on pitkä, eikä loppu tunnu vielä häämöttävän. Viimeiseen peräseinään ei kuitenkaan liene kenelläkään halua törmätä. Nämä pidot eivät parane sitä mukaa kuin väki vähenee. Pitopöydässä joutuvat viimeiset syömään kynsiään.
Monenlaista toivetta on väestönkehityksen suhteen ollut ilmassa. Koronan tuoma etätyömahdollisuus ei ole suuria muuttovirtoja Itä-Suomeen tuonut. Paljonpuhutuista pienistä puroista heruu jonkin verran tulomuuttoa, mutta virtaa on pakko saada voimistettua.
Kunnan täky tarjota paremmin varusteltuja vuokra-asuntoja ei ole ollenkaan huono ajatus. Oman asunnon ostaminen on korkean kynnyksen takana varsinkin nuorille, ja vaatimustaso on varsin kova.
Maahanmuutto on mahdollisuus, josta on keskusteltava Leppävirralla rohkeammin. Omin voimin ei asukaslukukäyrä nouse.