Tänään sytytetään kirkossa toinen adventtikynttilä. Adventtikynttilät kertovat valollaan joulun lähestymisestä. Joulun odotuksen lisäksi kynttilöille on annettu myös erilaisia symbolisia merkityksiä. Ensimmäistä adventtikynttilää on sanottu Toivon kynttiläksi ja toista adventtikynttilää Rauhan kynttiläksi. Toivo ja rauha. Tänä adventtiaikana molemmat ovat varmasti tarpeen. Uutiset puhuvat meille kriisitalvesta, koska moni joutuu miettimään, kuinka rahat riittävät sähkölaskuihin ja elämiseen. Energiakriisin takana on tietysti Ukrainan sota. Kaiken lisäksi muistissa väijyy vielä vanha koronapandemian varjo ja ratkaisematta on koko ilmastonmuutos.
Kuinka elää näiden kriisien keskellä? Ensimmäiseksi asiat kannattaa laittaa mittasuhteisiinsa. Suhteellisuuden taju antaa perspektiiviä. Tämä kriisitalvi ei ole ensimmäinen, jonka me suomalaiset olemme kokeneet. Ennenkin on ollut vaikeita aikoja, paljon vaikeampiakin, ja niistäkin on selvitty. Keskuudessamme on vielä pieni määrä veteraanisukupolvea, jotka muistavat sota-ajan vaikeudet. Siihen nähden tämän ajan kriisitalvemme on vielä pientä. Ohjukset eivät tänne lentele, toisin kuin Ukrainassa tällä hetkellä.
Kriisien keskellä auttaa myös se, että voimme tehdä jotain. Varautuminen on aina viisasta. Ei ole syytä lietsoa paniikkia, mutta on hyvä varautua poikkeustilanteisiin. Ihmisen mieltä helpottaa, kun voi tehdä jotain konkreettista. Siksi moni on keräillyt pientä kotivaraa ja miettinyt, miten toimia esimerkiksi sähkökatkojen aikana. Kotona olisi hyvä olla perustarpeita, jotta mahdollisista sähkökatkoista selviäisi kivuttomammin.
Kriisi voi olla myös mahdollisuus. Mahdollisuus miettiä, mikä oikeastaan on elämässä tärkeää ja olennaista. Tarvitsemmeko todella kaikkea, mitä meillä nykyisessä yltäkylläisyydessä on. Kriisi voi olla hyvä mahdollisuus palata perusasioiden äärelle. Samasta asiasta puhuu myös kirkossa adventtiaika. Adventtiaikahan on kirkkovuodessa paaston aikaa. Jouluun valmistautumisen rinnalla meitä haastetaan miettimään, mikä elämässä on olennaista.
Toivolla on merkittävä rooli kriisien ja epävarmuuksien keskellä. Jeesuksen ajan juutalaista kansaa rohkaisi toivo luvatusta messiaasta. Myös kristillistä kirkkoa kantaa toivo ja odotus. Toivo on kristitylle jotain konkreettista, ei vain pelkkää sanahelinää. Raamatun heprealaiskirjeessä toivoa kuvataan lujaksi ankkuriksi, joka kiinnittyy tämän maailman melskeiden ulkopuolelle: ”Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä” (Hepr. 11:1). Toivo voi kantaa epävarmuuden keskellä. Kuten Lassi Nummen runossa kuvaillaan: ”Tänä päivänä me olemme niin kaukana. Mutta meissä asuu usko. Ja ellei usko niin toivo. Ja ellei toivo, niin toivon häivä, aavistus. Että jossain asuu rakkaus, että se jonakin päivänä tavoittaa meidät.” (Lassi Nummi: Per speculum)
Kirjoittaja on seurakuntapastori Leppävirran seurakunnassa.