Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kaisa Korhonen Kunnioittavaa keskustelua kysyen, kuunnellen ja yrittäen ymmärtää

Julkisen keskustelun seuraaminen tuntuu minusta monesti piinalliselta. Tärkeät asiakysymykset hukkuvat ohipuhumiseen ja oikeassaolemiseen, puhuttiinpa maahanmuutosta, ihmisoikeuksista, feminismistä, pandemiasta, rikollisuudesta tai luontokadosta.

Otetaanpa vaikka viimeaikainen keskustelu metsistä ja luonnon monimuotoisuudesta. Aihe on niin historiallisesti, taloudellisesti, poliittisesti ja tunteellisesti latautunut, että rauhallinen keskustelu tuntuu onnistuvan harvoin.

Hallituspuolueiden välillä uutisoidaan epäsopua, opposition äänekkyydestä puhumattakaan, kun Suomi ottaa kantaa EU:n ennallistamisasetukseen ja muihin ympäristökysymyksiin. Vaalien lähestyminen lisää puolueiden halua irrottautua ja erottua muista. Samaan aikaan tärkeät päätökset jäävät poliittisen pullistelun alle.

Media valitsee puolensa oman lukijakuntansa mukaisesti ja lisää kierroksia kärkevillä otsikoilla, sosiaalisesta mediasta puhumattakaan. Jokainen asiallinenkin julkaisu metsistä, soista ja ilmastosta nostaa ryöpyn asiattomia kommentteja. Karkeimpia iskuja saavat luonnonsuojelijat, kaupunkien vihreä ja vasemmistolainen nuoriso, mutta myös tehometsätalous ja suurtilalliset.

Kunpa tällaista kärjistymistä ei tarvitsisi kohdata alueellisilla areenoilla tai kotikunnan kokoushuoneissa. Kysymykset ympäristön tilasta koskevat kuitenkin myös meitä. Pienikään kunta ei voi ajatella, että muut suojelkoot luonnontilaisia, vanhoja soita ja metsiä, riittävää elintilaa uhanalaisille kasvi- ja eläinpopulaatioille tai kokeilkoot uusia keinoja tuhotun ympäristön elvyttämiseksi.

Jospa aloittaisimme keskustelun uudelleen. Noudattaisimme kunnioittavan keskustelun periaatteita: Kysyisimme ja kuuntelisimme, yrittäisimme ymmärtää niitäkin lähtökohtia, jotka poikkeavat omistamme. Kertoisimme oman kokemuksemme ja mielipiteemme, emmekä latelisi omia totuuksiamme vasten muiden kasvoja. Koettaisimme löytää sitä mikä on yhteistä, emmekä takertuisi siihen mikä erottaa. Työstäisimme ratkaisuja.

Muistettaisiin, että monen luonnosta huolta kantavan kaupunkilaisnuoren juuret ovat maalla ja oman perheen perintö on heille rakas. He kulkevat metsissä ja soilla, tuntevat luontoa ja perehtyvät tutkimustietoon sen elämän edellytyksistä. Heillä on aito huoli omasta ja tulevien sukupolvien elämästä, eivät he turhaan protestoi.

Muistettaisiin, että maa- ja metsätaloudesta eläville ei ole kyse vain työstä ja elinkeinosta, vaan myös ammattiylpeydestä, elämäntavasta ja vuosisataisesta kulttuurista, suvun ja kotiseudun historiasta. Ympäristön säilyminen puhtaana on heille arvokas asia ja elinehto.

Ratkaisuja löytyy, kun ollaan valmiita sijoittamaan tutkimukseen ja tuotekehitykseen, ja avoimia uudelle. Esimerkkinä vaikkapa Riikinnevalle suunniteltu biokaasulaitos tai metsänkasvattajien ja luonnonsuojelijoiden yhdessä suunnittelemat tavat yhdistää metsätaloutta ja luontoarvoja. Tätä tarvitaan lisää.

Ilmastonmuutos ja luontokato ovat todellisia ongelmia, jotka koskettavat myös täällä pohjolassa, vaikka merkit ovat vaikeammin havaittavissa. Ne ovat koko maailman yhteisiä kysymyksiä, eikä niistä voi irtisanoutua maalla eikä kaupungissa, ei missään maassa tai maanosassa. Ihmisen kyky ratkaista ongelmia on lähes rajaton, mutta aika ja maapallon kestokyky ovat rajallisia. Aikaa ei voi tuhlata vastakkainasetteluun tai muiden syyttelyyn. Olemme samalla puolella kaikki.

Kirjoittaja on leppävirtalainen kunnanvaltuutettu (vas.)