Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Antti Aho Nyt hypätään parempiin ja kustannustehokkaampiin sote-palveluihin

Ei ole enää kahtakaan kuukautta siihen historialliseen hetkeen, kun Pohjois-Savon hyvinvointialue aloittaa toimintansa. Valmistelutöitä on vuoden mittaan jo tehty. Eri asia on sitten se, milloinka kaikki on valmista.

Uuden organisaation käynnistämisessä on aina mutkia pienissäkin yksiköissä, saati nyt kun lähtökuopissa on ennennäkemätön organisaatioköriläs, joka kattaa maakunnan kaikkien 19 kunnan sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen ja sairaanhoitopiirin tehtävät ja vastuut. Näiden tahojen henkilöstö sulautuu yhdeksi 12 500 työntekijän divisioonaksi.

Ajatus ei ole uusi. Reilut kymmenen vuotta sitten olen kirjoittanut Warkauden Lehteen tämmöistä tekstiä: ”Jos ei sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus etene kuntatasolla kitkatta, ei sen tie ole tasainen myöskään valtakunnanpolitiikassa. Maan hallituksen sisällä ei vielä mennä tässä asiassa yhteisten nuottien mukaan, ja linjauksia yritetään kiireellä sorvata yksimielisiksi ennen kuntavaaleja.”

Tausta oli Matti Vanhasen ensimmäisen hallituksen käynnistämässä Paras-hankkeessa.

Käsi ylös, jos joku muistaa vielä sellaisen hankkeen nimen ja jaksaa haukottelematta jatkaa tämän lukemista.

Kataisen hallitus pani Paras-hankkeen jäihin ja sitten polkaistiin pystyyn sote-uudistus, jota vietiin eteenpäin käsi kädessä kuntauudistuksen kanssa. Leppävirtaakin niissä karttaharjoituksissa pilkottiin ja jaettiin Kuopion ja Varkauden kesken.

Paperia oli syntynyt silloin jo vaikka millä mitalla, ja tulostimet olivat kuumina myös sen jälkeen, kun suunnitelmia ja lausuntoja syntyi valinnanvapaudesta, rahoitusmalleista ja aluejaosta. Eduskunnan perustuslakivaliokunnalla riitti purtavaa, kun lakiluonnoksia tipahteli pöydälle.

Viimein saatiin päätös ja nyt ollaan tässä. Sote-uudistuksen arvosteltiin jo kymmenen vuotta sitten tulevan 20 vuotta liian myöhään. Julkinen terveydenhuolto kehittyi 1950-luvulta 1980-luvulle huimin harppauksin. Silloin luotujen rakenteiden päivitys on ollut hidasta.

Jos yrityspuolella tehdään joskus hätiköityjä ratkaisuja, on julkisen sektorin toimintatapa toisesta ääripäästä. Sairastavuuden, huoltosuhteen ja julkisen talouden kehitystä on pystytty seuraamaan ja ennakoimaan, mutta kankea ja jähmeä koneisto reagoi muutoksiin äärimmäisen hitaasti eikä ainakaan etupainotteisesti.

Päivänselvää on ollut jo vuosikausia, etteivät kunnat pärjää yksin. Aluemalli on välttämätön.

Sote-uudistuksen tarkoituksena on muodostaa hyvinvointialueet, jotka luovat kansalaisille paremmat palvelut entistä kustannustehokkaammin. Kustannusten kanssa on tekemistä, vaikka nyt tavoitellaankin alijäämän sijaan nollatulosta. Leppävirran sote-keskus on rikka rokassa. Tuskin päästään harjannostajaisiin ensi vuonna.

Samaan aikaan hoitoalan osaajista on jatkuva pula. Lääkäreitä Leppävirralle on saatu, vaikka välillä on tehnyt tiukkaa. Hoitajatilanne ei ole huonoimmasta päästä, mutta tekeviä käsiä tarvitaan koko hyvinvointialueella lisää.

1880-luvulla kunnanlääkäri Reinhold Enwald otti potilaita vastaan Vokkolan väentuvassa ja kerran viikossa Varkaudessa sahan työmiesten ruokatuvassa. Pitäjillä liikkuessaan Enwaldin kuskina toimi Lassi Mustonen, joka auttoi lääkäriä lyömällä suonta ja vetämällä hampaita. Kyläkätilöt ja kansanparantajat edustivat sitten yksityistä sektoria.

Eli on organisaatio ollut ohkaisempikin. Tähän ei toivottavasti ole paluuta.