Raamatussa on kertomus miehistä, jotka vievät Jeesuksen luo halvaantuneen ystävänsä. Koska talo, jossa Jeesus oli, on aivan täysi, he päättävät tehdä aukon kattoon ja laskea ystävänsä sitä kautta Jeesuksen luo.
Kuvittele näkymää talon sisällä. Kansaa täynnä oleva huone kuuntelee Jeesusta, joka opettaa heille Jumalan valtakunnasta.
Yhtäkkiä katon rakenteet alkavat rapista huoneen lattialle, kattoon ilmestyy aukko, joka vähitellen suurenee.
Aukosta lasketaan alas paarit, joilla makaa halvaantunut mies.
Ylhäältä kurkistelevat hänen ystävänsä, jotka olivat hyvin nokkelasti varmistaneet, että mies pääsee Jeesuksen luo parannettavaksi.
Jeesus katsoi heitä ja näki heidän uskonsa ja luottamuksensa, joka sai nämä miehet sananmukaisesti kaivautumaan läpi katon.
Tuo usko vakuutti ja liikutti Jeesusta.
Samassa täyteen pakkautuneessa huoneessa tilannetta hämmästelemässä oli myös fariseuksia, jotka olivat seuraamassa Jeesuksen toimintaa.
Meidän on vuorollamme oltava toisillemme niitä, jotka kantavat ja kannattelevat.
Fariseuksille ja kirjanoppineille syntien anteeksiantamisen julistaminen oli mahdoton ajatus.
Miten joku voi asettua Jumalan asemaan ja julistaa noin vain synnit anteeksi? Sehän olisi jumalanpilkkaa.
Mutta Jeesus toimi juuri näin osoittaakseen olevansa Jumalan poika, osoittaakseen jumalallisen voimansa ja valtansa.
Hänessä Jumalan valtakunta oli läsnä ja sinne Jumalan valtakunnan keskelle hän toivotti tervetulleeksi sairaat ja syntiset.
Koko tapahtuma oli valtava osoitus Jumalan valtakunnan olemisesta läsnä siinä hetkessä.
Tärkeässä osassa ovat nuo uskolliset ystävät, jotka näkivät suuren vaivan halvaantuneen läheisensä vuoksi.
Heidän esimerkkinsä muistuttaa meitä siitä, että voimme kantaa toisiamme Jeesuksen luo silloin, kun toisen voimat eivät syystä tai toisesta riitä.
Jos olet itse ollut tilanteessa, jossa voimat ovat loppu, osaat varmasti arvostaa näiden ystävien toimintaa. Tiedät, miten tärkeää on toisten tuki, kannattelu.
Tämä pätee niin fyysisiin kuin henkisiinkin ongelmiin ja myös uskon kysymyksiin.
Kun oma usko on vähissä, voi saada tukea toisten uskosta niillä oman uskon, toivon ja voimien rippeillä, joita on jäljellä.
On paljon tilanteita, joissa ihminen ikään kuin halvaantuu, tulee jollakin tavalla toimintakyvyttömäksi.
Elämä on mennyt niin aallonpohjaan, ettei enää voi ottaa askeltakaan. Elämän vastoinkäymiset, surut ja sairaudet, erityisesti jos ne kasaantuvat, saavat kenet tahansa lamaantumaan.
Ne syövät voimat ja vievät ilon.
Meidän on vuorollamme oltava toisillemme niitä, jotka kantavat ja kannattelevat. Niitä, jotka palauttavat toivon toisen ihmisen elämään.
Joskus se on pitkä taival kulkea rinnalla ja pitää toivoa yllä. Mutta juuri niinä hetkinä olemme tärkeässä tehtävässä.
Olkaamme toisillemme toivon tuojia, uskon vahvistajia ja rakkauden liekin kannattelijoita.
Kirjoittaja on leppävirran seurakunnan kirkkoherra.