Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Erkki Hynninen Kuudenkymmenen ja kuoleman välissä

Täytettyäni kuusikymmentä vuotta minulta kysyttiin, miltä nyt tuntuu? Vastasin, ettei juuri miltään, paitsi vähän joka paikkaan sattuu. Lisäksi selkävaivojen vuoksi olen joutunut hankkimaan kävelykepin liikkumisen tueksi. Ennen oli hauska valvoa myöhään ja sen jälkeen uni maistui joskus iltapäivän puolelle. Nykyisin kymppiuutiset on saavutus ja herääminen tapahtuu viiden aikoihin. Nuorena näin unia tytöistä, nyt ruoasta ja nälkä herättää. Vaatekaappi olisi aivan täynnä tavoitevaatteita, jos niitä ei olisi sieltä vienyt pois. Olen liikkuessa käyttänyt aikaisemmin painoliiviä, mutta nykyisin ei ole niitä tarvinnut. Syke nousee, hiki tulee ja jalat hyytyy ilmankin.

Ikääntyminen kohtelee meitä hyvin eri tavoin. Toiset säästyy vaivoilta hyvinkin pitkään. Toiset saa erilaisia vaivoja nuorempana. Syyt on hyvin moninaiset.

Omaa tilannettani selittää 42 vuotta kestänyt työura. Lähes jatkuvasti vuorotyötä. Olen laskenut, että jos laittaisin jokaisen yövuoron peräkkäin, niistä kertyisi viisitoista vuotta. Lisäksi kaikki työt ovat olleet fyysisesti melko raskaita.

Myös niitä kuuluisia geenejä on turha unohtaa. Pystyn myös katsomaan itseäni peilistä ja myöntämään, että elämäntavoissa olisi ollut matkan varrella parantamisen varaa. Jos nykyisistä elämäntavoista puhutaan, niin uskaltaisin väittää pääseväni lähes kategoriaan äidin unelmavävy.

Matkan varrella on tapahtunut paljon. Nykyisellä järjellä jättäisin jotain tekemättä tai ainakin tekisin toisin. Kouluun ottaisin aivan toisenlaisen asenteen. Nyt ymmärtää, ettei koulussa ollut yhtäkään turhaa ainetta. Kaikesta on ollut tai olisi ollut hyötyä. Kouluvuodet tahtoi mennä pallon perässä juoksenteluun. Töitä olisi pitänyt tehdä enemmän senkin vuoksi, kun ei satu olemaan se penaalin terävin kynä. Nyt onkin hyvä tilaisuus pyytää opettajilta anteeksi. Sille ei vain mahtanut mitään, että suu aukesi väärässä paikassa ajatusta nopeammin.

Pitkästä ja lähes katkeattomasta työurasta huolimatta mittavaa omaisuutta ei ole tarttunut matkalta mukaan. Lieneekö syy taloudenpidossa vai alhaisessa tulotasossa. Toisaalta mistään todella tarpeellisesta en ole jäänyt paitsi. Jääkaapissa on ruokaa riittänyt, sekä puhtaassa ja lämpimässä on saanut yönsä viettää. Nykyinen pieni residenssini on aivan riittävä. Asumisen kulut pysyvät näin hyvin kohtuullisina.

Matkailuakin olen avopuolisoni kanssa päässyt harrastamaan. Haaveena olisi, jos joskus sattuisi pääsemään eläkkeelle siinä kunnossa, että kykenisi viettämään edes yhden talven jossain, missä ei olisi pimeää, lunta, eikä pakkasta.

Yhteiskunta ja sen toimivuus on ollut kiinnostuksen kohteena jo nuoresta lähtien. Lopullisen herätyksen koin, kun pääsin Leppävirran kunnan palvelukseen vuonna 1999. Ammattiosaston puheenjohtajana, pääluottamusmiehenä sekä kuntapäättäjänä olen saanut hyvän näköalapaikan kuntamme toiminnasta. Oman ja kuntalaisen kannan ole yrittänyt parhaani mukaan tuoda esille. Tiedän, ettei kaikki allekirjoita mielipiteitäni. Ajatukset tulevat päästä, joka kuuluu tavalliselle palkansaajalle, tai oikeastaan työmiehelle.

Rauhaa ja rakkautta!

Kirjoittaja on Leppävirran SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja.