Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus 20.9.2022 Kaivosyhtiö pääsi luikertelemaan vastuistaan

Särkiniemen kaivosalueen historian voi jakaa vain runsaan vuoden päivät kestäneeseen kaivostoimintaan ja sen jälkeiseen aikaan, jolloin ympäristövahinkojen kartoittamiseen ja tutkimiseen ja vastuukysymysten selvittämiseen on käytetty melkoiset summat veronmaksajien rahoja. Särkiniemi on varoittava esimerkki siitä, mitä kaivostoiminta saattaa pahimmillaan aiheuttaa. Lyhytaikaisen hyödyn vastapainona ovat jäljet, jotka näkyvät ympäristössä vähintäänkin vuosikymmeniä. Jälkihoito jää muille ja maksetaan veroeuroista, kun kaivostoiminnan harjoittajat pääsivät vastuistaan kuin koira veräjästä.

Jäljet jäivät veronmaksajien siivottavaksi.

Ongelmana on lainsäädännön porsaanreikä. Särkiniemen osalta ympäristöluvat ovat olleet kunnossa. Lupaan oli kirjattu ne toimenpiteet, jotka kaivostoiminnan loppumisen jälkeen on säädetysti tehtävä ympäristöhaittojen minimoimiseksi.

Ongelma on ollut siinä, ettei kaivostoimintaa ole virallisesti lopetettu. Siihen vain tuli ikuiseksi venähtänyt tauko, kun nikkelin maailmanmarkkinahinta 14 vuoden takaisessa laskusuhdanteessa romahti. Virallista lopetuspäätöstä ei ole tehty, eikä sitä tehdäkään, kun kaivostoimintaa harjoittanut yhtiö on tehnyt konkurssin ja lakannut olemasta, ja sama pätee myös sen seuraajaan, jolle vastuut aikoinaan siirtyivät. Yhteiskunta on tässä tapauksessa voimaton muuhun kuin kantamaan oman vastuunsa siitä, ettei kaivosalue kuormita ympäristöään. Jäljet jäivät veronmaksajien siivottavaksi.

Leppävirran kallioperä kiinnostaa edelleen, sillä sieltä löytyy metalleja. Kaivostoimintaa tarvitaan myös tulevaisuudessa, vaikka vastustustakin löytyy. Kyse on vain siitä, miten kestävällä pohjalla sitä voidaan ympäristönäkökulmasta harjoittaa ja miten toimijat saadaan sitoutumaan vastuisiin malminetsinnästä jälkihoitoon saakka. Särkiniemi on surullinen esimerkki siitä, miten leväperäisesti kaivostoimintaa on voitu harjoittaa. Kaivostoimijat ovat tällaisilla tapauksilla ryvettäneet alan mainetta, eikä vastustusta tarvitse siksi ihmetellä.