Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus 6.9.2022 Yrittämisen virtaa täytyy vain voimistaa

Uusia yrityksiä syntyy Leppävirralle tasaiseen tahtiin. Tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla päivänvalon näki parisenkymmentä uutta leppävirtalaisyritystä. Jos tahti jatkuu loppuvuoden samana, kyseessä on samanlainen uusien yritysten määrä kuin viime vuonnakin.

Kaikki näistä yrityksistä eivät pääse pöytälaatikkoa pitemmälle, mutta suurin osa merkitsee vähintään yhtä uutta työpaikkaa. Joissakin tapauksissa työpaikkojen määrä kertautuu, ja välillisten vaikutusten myötä poikii uutta työtä alueelle. Joukossa saattaa olla muutamia menestystarinoita, joissa kasvun mahdollisuudet hyödynnetään rohkealla ja tulevaisuuteen tähtäävällä toiminnalla. Tällaisia esimerkkejä löytyy Leppävirralta lukuisasti.

Kun yritys voi hyvin, säteilee menestys koko seudulle.

Yrittäjyys on kestävyyslaji. Yrittäjäksi ryhtyminen vaatii riskinottoa ja kynnysten ylittämistä. Se kertoo uskosta tulevaisuuteen. Kaikista ei siihen ole, eikä tarvitsekaan, mutta jokainen, joka on valmis astumaan virtaan ja ottamaan riskejä työllistääkseen itsensä ja parhaassa tapauksessa myös muita, ansaitsee yhteisen kiitoksen.

Yritykset tuovat suoraan ja välillisesti kuntaan verotuloa, jonka turvin pyöritetään yhteisiä palveluja. Kun yritys voi hyvin, säteilee menestys koko seudulle.

Leppävirta tunnetaan yritysmyönteisyydestään. Kahdesti peräkkäin saatu maakunnan yrittäjäystävällisimmän kunnan palkinto ei ole mikään sattuma. Kunnan ja yrittäjien vuoropuhelu on luontevaa ja toimivaa. Yritykset pyritään ottamaan huomioon päätöksenteossa. Koulujen yrittäjyyskasvatus perustuu tiiviiseen ja hedelmälliseen vuorovaikutukseen yritysten kanssa. Koulunpenkeillä istuvat tulevaisuuden yrittäjät.

Haasteitakin on esimerkiksi osaavan työvoiman saannissa ja toimivien, elinkelpoisten yritysten sukupolvenvaihdoksissa. Tekemistä riittää. Tärkeintä on, ettei yrittämisen virta laannu.