Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Timo Ripatti Pitkä kuuma kesä

Moni on saattanut viime päivinä vilkaista kalenteria ja samalla ulkolämpömittaria. Ilmasto on muuttunut vuosikymmenten aikana, sitä ei voi kukaan kiistää. Kesän ja myös alkusyksyn kuumat hellejaksot ovat nykyisin enemmän sääntö kuin poikkeus. Tosin, jokainenhan muistaa kirkkaasti ne omat lapsuuden kesänsä – siis juuri ne kesät, jolloin aurinko paistoi lämpimästi jok´ikinen päivä ja uimapaikan vesi oli aina sopivan lämmintä.

Ilmaston muuttuminen on kokonaisuus, johon kunnassamme on otettu selkeä kanta. Kunnan omissa toiminnoissa ympäristönäkökulmat ovat jatkuvassa tarkastelussa.

Hyvänä esimerkkinä on tänä vuonna käyttöönotettu jäähallin sekä hiihtoareenan kylmälaitteiden hukkalämpöjen hyödyntäminen Vokkolan alueen kiinteistöissä.

Myös leppävirtalaiset yritykset ovat olleet aktiivisia energia- ja ilmastotalkoissa. Monen yrityksen sähkölaskua pienennetään aurinkopaneeleista saatavalla energialla ja onhan leppävirtalainen maalämpöosaaminen kokonaisuudessaan maailman huippua. Riikinvoiman ekovoimalaitos on Suomen nykyaikaisin jätteenpolttolaitos ja tulevaisuuden kehityssuunnitelmat koko Riikinnevan alueelle ovat kokoluokaltaan mittavia niin taloudellisesti kuin myös ympäristöystävyydelläkin mitattuna.

Kuntapäättäjien(kin) askareet ovat lähteneet käyntiin. Syksyn aikana paneudutaan mm. maapoliittisen ohjelman päivittämiseen sekä uudenlaisen kuntabudjetin rakentamiseen.

Hyvinvointialueen toiminnathan starttaavat vuodenvaihteessa täysimääräisesti ja kunnan tulevan vuoden talousarviossa tämä näkyy nyt merkittävällä tavalla. 2023 alusta alkaen mm. sosiaali- ja terveydenhuollon sekä palo- ja pelastustoimen palvelut tuottaa ja kustantaa Pohjois-Savon hyvinvointialue.

Hyvinvointialueelta odotamme myös mielenkiinnolla tietoa ja rakentamisaikataulua uudesta paloasemasta sekä uudesta terveysasemasta (joka sisältää myös vuodeosaston).

Vaimon kanssa kävimme taannoin viikonlopun vietossa Leppävirralta katsottuna melkoisen lännessä, eli Kristiinankaupungissa. Hieno pikkukaupunki, jossa on upeasti säilytetty vanhaa kulttuuria (lue puurakennuksia).

Huomioimme heti kaupungin rajalla myös sen, että kaikki Kristiinankaupungin kiinteistöjen omistajat olivat ko. perjantaiaamuna ajaneet nurmikot viimeisen päälle ja samalla laittaneet kaikki pihojen edustalla tai takapihoilla olleet tavarat ja koneet tms. varastojen kätköihin.

Näytti myös, että paria päivää aiemmin likipitäen kaikki kaupunkilaiset olivat maalanneet talonsa ja korjanneet kattonsa.

Yleisilme oli tosiaan siisti koko kaupungissa. Paikallisiin yrityksiin tutustuessa tuli heti selväksi aktiivinen yritysten välinen yhteistyö. Jos jollain yrityksellä oma kapasiteetti tai tilauskirja ei antanut mahdollisuutta palvella asiakasta hänet ohjattiin välittömästi naapuriyritykseen – ilman kateutta.

Täytyy myöntää, että kotiin tullessa tuli omia nurkkia katseltua vähän kriittisemmällä silmällä.

Leppävirran kuntastrategiaan on sisäänkirjoitettu ajatus liikunnan harrastamisen mahdollisuudesta.

Valtaosalle liikunnan harrastaminen on oman kunnon ja hyvinvoinnin kohentamista ja osa puolestaan liikkuu ja urheilee aktiivisemmin.

Tärkeintä on, että jokainen liikkuisi omien mahdollisuuksiensa mukaan ja ylläpitäisi niin fyysistä kuin henkistäkin hyvinvointia.

Oli muuten mukavaa katsoa televisiosta nuorten jääkiekon MM-turnausta. Kylmähermoinen Suomen maalivahti kun on leppävirtalaisvalmisteinen…

Onnea Juha Jatkola MM-hopeasta!

Kirjoittaja on Leppävirran kunnanhallituksen puheenjohtaja (kesk.)