Viime sunnuntaina kokoontui iso joukko Vanhan pappilan taakse viettämään aikaa ja kuuntelemaan Pekka Simojoen ja Sami Aspin musisointia.
Seurakunnat olivat viime vuoden tapaan koonneet voimansa ja tekijänsä yhteen hyvän asian puolesta.
Paikalle saapui väkeä kävellen, rollaattoreilla, autoilla ja ilahduttavan paljon myös perheitä joissa pienet lapset löysivät tiensä heti pomppulinnojen luo. Tarjolla oli tuttujen laulujen lomassa kahvia, pullaa ja makkaraa.
Opetellaan kulkemaan toinen toistemme rinnalla ja rakastamaan.
Suomen kirkossa vietetään juhlavuotta. Diakoniatyö juhlii 150-vuotista taivaltaan. Syytä juhlaan on vaikka joskus monet asiat tuntuvat olevan auttavien ajatusten ja käsien ulkopuolella. Yksi juhlavuoden keskeinen teema on tuoda iholle se tosiseikka, että olemme täällä toinen toistamme varten. Kukaan ei taida selvitä yksin. En ainakaan minä. Entinen työtoverini oli saanut nuorelta kirjeen. Siihen oli kirjoitettu seuraava teksti: Nousin aamulla sängystä ja katsoin peiliin. En nähnyt siellä ketään. Päätin mennä takaisin sänkyyn ja jatkaa nukkumista.
Käsien teologiaa on Pekka Simojoelta tilattu laulu juhlavuoden käyttöön. Kertosäkeistö vetää ihon kananlihalle kerta toisensa jälkeen:
Särkynyt etsii elämän tiellä rinnalla kulkijaa
Etsijä löytää kotinsa sieltä missä joku rakastaa
Opetellaan kulkemaan toinen toistemme rinnalla ja rakastamaan. Ehdoitta. Jos näin teemme ja toimimme kenenkään, ei tarvitse nousta huomenna ja katsoa peiliin näkemättä siellä mitään tai ketään.
Kirjoittaja on Leppävirran ja Heinäveden helluntaiseurakunnan pastori.