Pastorin petopäiväkirja sai uuden ja arvokkaan merkinnän. Viime viikon torstaina käänsin auton nokan Heinäveden kirkolta kohti Varkautta. Pari kilometriä ajeltuani tielle nousi iso kontio.
Välimatkaa minulla autossa istuen metsänkuninkaaseen oli noin parikymmentä metriä.
Jarrutin, ja ylväästi karhu nousi tielle, katsahti kerran ja jatkoi matkaansa.
Tämä oli toinen kerta kun näin karhun luonnossa. Edellisestä kerrasta on yli kymmenen vuotta aikaa. Tuolloinkin tilanne oli vastaavanlainen.
Autossa istuessani sydän pamppaillen tajusin kuinka iso aikuinen karhu onkaan.
Tuntuu hurjalta ajatella, että villi luonto ja sen eläimet ovat ihan vieressä. Luontoa ei suinkaan ole kesytetty.
Ennen karhun kohtaamista olin ollut mukana isossa ja onnistuneessa kesätoritapahtumassa Heinävedellä. Torilla oli meininkiä. Suurelle ihmisjoukolle oli tarjolla musiikkia, yhdessäoloa, puheita, kahvia, makkaraa, lettuja ja muutamia torikauppiaita. Tottakai myynnissä oli myös metrilakuja sataa eri sorttia.
Karhua katsellessani kävi mielessä, että mahtoikohan tuo metsän jättiläinen ollut kuinka lähellä juhlivaa kansaa? Näin tosin kerrotaan, että karhu välttelee ihmistä.
Uskotaan.
Karhua ei ollut torilla näkynyt. Karhun kulkiessa tien yli ajoin auton parkkiin ja soitin paikalliseen riistanhoitoyhdistykseen. Havainto kirjattiin ylös ja laittoi sen eteenpäin.
Samalla asioita kirjatessaan yhdistyksen vastuuhenkilö kertoili, että mahdollinen havainto karhusta oli ollut myös jossain hautausmaan laitamilla.
Petokarttani on nyt suurpetojen osalta täynnä. Ilveksestä on kaksi näköhavaintoa, sudesta yksi ja samoin ahmasta. Tuon suuren näätäeläimen näin Paltamossa vuonna 2015.
Onneksi kaikilla kerroilla en ole ollut matkassa yksin, niin kenenkään ei tarvitse epäillä näköhavaintoja kalavalheiksi.
Harmi vain, että kuvien ottaminen ei ole koskaan onnistunut.
Ehkä joskus tärppää.
Listaan vielä merkintä mäyrästä. On nähty mutta vain kerran. Kuulin joskus kerrottavan, että niitä on metsät täynnä. Vaikka paljon polkuja viikoittain kuljenkin, eipä ole vastaan tullut.
Kuluneen kesän yksi kestoaihe valtakunnan lehdissä on ollut susihavainnot ja yhteentörmäykset koirien kanssa. Joskus on selvitty säikähdyksellä, joskus taas ei.
Suurpetojen määrästä ei oikein kenelläkään tunnu olevan tarkkaa käsitystä ja arviot vaihtelevat melkoisesti kysyjästä ja vastaajasta riippuen. Tilanne vaihtelee myös kovasti eri puolilla Suomea.
Pieni osa minusta pohtii, että mahtaako käydä niin, että joudumme ilmaston lämpenemisen myötä ja ihmisen levittäytyessä vähän jokaisen niemennokkaan kasvokkain entistä useammin suurpetojen kanssa.
Miten mahtaa viljely ja varjelu onnistua?
Kirjoittaja toimii pastorina Leppävirran ja Heinäveden helluntaiseurakunnassa.