Risto Rönkä Sähköavusteinen polkupyörä

Seniorin on tässä iässä ja näillä vaivoilla tarve saada avustusta joissain asioissa. Minulle pyöräily on ollut Leppävirran taajamassa jo vuosia mahdotonta suurten mäkien takia.

Siispä hankin keväällä sähköavusteisen, keskihintaisen polkupyörän, jota olen nyt päässyt käyttämään. Valitsin takapyörävetoisen ja vaihteettoman, 250 watin tehoisen City-pyörän. SSillä ajellaan kuten polkupyörällä on tapana, kevytliikenneteitä, yhteiskäyttösuojateitä ja ajoradalla moottoriajoneuvojen seassa. Useimmiten poissa mopo- ja autokaahareiden tieltä. Mutta päätä saa kyllä käännellä taajamassa tiuhaan.

Vaihteeton pyörä on varmatoiminen. Ketjuvaihteiset vaativat enemmän huoltoa ja ovat vikaherkempiä. Yksinkertainen mekaniikka on useimmiten paras.

Jouduin aluksi varustelemaan pyörää lisää; lokasuojat, järeä vaijerilukko ja pyöräilykypärä sekä tavarateline. Ja kauppakori, sillä pyörä tuli kauppakassiksi korvaamaan autoa. Niin ja apteekki reissuihin myös.

Kun tätä komistusta vertaa entiseen pyörääni, ruosteiseen munamankeliin, voittaa uusi voimaa uhkuvalla ulkonäöllään selkeästi. Sen akkukin on integroitu rungon sisään. Satula uudessa on leveä city-mallinen. Vertasin ja kokeilin sitä entisen kapeaan ja jousitettuun satulaan. Mutta kas, uusi painoi selvästi vähemmän kankkuja. Piste siitä. Vanhassa miestenpyörässä oli luja ja painava teräsrunko. Siinä oli myös kolme vaihdetta, joten ajamisen luulisi olevan sujuvaa. Niinhän se olikin tasaisella, mutta meikäläisen sydämellä ei ole ollut asiaa enää vuosiin mäkien nousuihin. Jalkakaan ei enää nouse satulan yli ajamaan päästäkseni. Romutukseen taitaa olla menossa.

Huono puoli uudessa alumiinirunkoisessa pyörässä on mielestäni kuopissa käsille jysäyttävä etuhaarukka. Se ei jousta kuten hieman kaareva, taipuisa teräshaarukka. Samoin kovapaineiset kapeat renkaat tärisyttävät käsiä. Ne tunnistavat liiankin hyvin karkean soratien ja kylän katkeilleet, paikkaillut ja kuoppaiset kevytliikennetiet. Vaihdoinkin leveämmät, joustavat renkaat ja ajotuntuma parani paljon.

Ohjausgeometria ei ole aivan putkessa, sillä etuhaarukka on liian pysty ja aivan suora. Tällöin etupyörä ei pyri oikaisemaan itseään pienessä nopeudessa. Ajoon lähdössä ja pysähtyessä on horjuvuutta. Sama vaikutus oli myös leveällä ohjaustangolla. Suuntamerkkiä näyttäessä pyörä kallistui. Lyhensin ohjaustankoa viisi senttiä ja säädin sen ylemmäksi paremmin pitkäkoipiselle sopivaksi. Sillä eihän pyörää tarvitse ajaessa työntää ohjaustangosta eteenpäin. Ajoasento on nyt parempi taajama-ajossa.

Sitten se sähköavusteisuus, joka oli minulle koko pyörän hankinnan edellytys. Pystyä ajamaan mäkisessä kotikylässä asioilla. Ja ihan vain huvikseenkin. Tässä pyörässä on viisiasentoinen ohjain tehon säätelyyn. Avusteessa on noin sekunnin viive rauhallisen lähdön saamiseksi sekä poljinvoiman tunnistus, joka hienosäätää avustusmäärää. Ykkösteholla liikkeelle, kakkosella tasaisella polkien, kolmosella jos on lisäksi vastatuuli. Leppävirrantietä noustessa löytyy nappia painaen vielä lisää kevennystä ajamiseen. Ja ohitusvoimaa.

Jyrkässä ylämäessä ei kannata polkea voimiensa takaa, vaan tasaisesti ja moottori työntää pyörää ylöspäin. Taluttaa sitä voi helposti, sillä älypyörässä on työntöavustus, joka kuljettaa sitä eteenpäin vain nappia alhaalla pitäen. Ajonopeus voittaa jalkamiehen ja on seniorille riittävä 15 – 20 km/h. Ja ajaessa etenee kuin istuskellen. Nyt pääsen joutuisasti, vain aavistuksen hengästyen Unnukan rannasta torille reippaan näköisenä. Se avaa minulle kuin uuden maailman. Poutapäivinä.

Mutta milloin opin käyttämään pyöräilykypärää? Se unohtuu usein ja lippalakki jää päähän.

Kirjoittaja on leppävirtalainen eläkeläinen.