Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tero Huvi Olen todellinen teiden tukko yli 30-vuotiaan eläkeläisen kanssa

Ensi vuonna sitten olisi oltava uusi tuulilasi, toteaa leppoisasti katsastusinsinööri lyödessään leiman vanhan asuntoauton papereihin.

Muuten virkeä vanhus, hän jatkaa kertoillen samalla kaikkea sitä, mitä on tullut vastaan kun asuntoautojen sielunelämään on kurkistettu.

Yli 30-vuotias eläkeläinen on hyvä ystäväni.

Sain auton siivottua, ja lattialle asettelin ihanalta Aunelta saadun vaaleansininen räsymaton.

Se kruunaa kaiken.

Hiljalleen autoon on kulkeutunut kaikkea sitä mitä autossa ja varsinkin vanhassa asuntoautossa on oltava mukana.

Kaikkea löytyy villasukista sulakkeisiin. Mukaan on mahdutettu myös kitara, reppu, muutama kirja, tietokone sekä lattialle paikka koiralle.

Olemme nimittäin sopineet Maxin, kaksivuotiaan fieldspanielin, kanssa että karkaamme baanalle ilman naisia heti kun silmä välttää.

Kun päräytän dieselin käyntiin, niin kyllä siinä katseet kääntyy.

Olen usean vuoden ajan hiljaa mieleni kammioissa huokaillut, että osaisin hiljentää ja ottaa rauhallisesti.

Rukoukseni on kuultu. Vanha Ford on todellinen teiden tukko, verkkaisen miehen ajopeli.

Kun päräytän dieselin käyntiin, niin kyllä siinä katseet kääntyy.

Lähinnä pelosta.

Teen asuntoautolla laajoja kaarroksia ja muistan tervehtiä aina vastaantulevia karavaanareita. Jos pysähdyspaikalle osuu joku itseni lisäksi, puhumme polttoaineen hinnasta, teiden kunnosta tai hyttysten ilahduttavan suuresta määrästä.

Koska ulkonäkö voi pettää, varsinkin minun tapauksessani eivät kaikki suinkaan usko mitä teen työkseni.

Jos se tulee puheeksi.

Aina ei tule.

Juhannuksena pitäisi kääntää ystäväni eli asuntoautoni kanssa nokka kohti Keuruuta.

Se on pieni kaupunki jossa hyvä (ihmis)ystäväni ei koskaan oppinut tekemään paikallisessa pizzeriassa oikein mitään ja sai kuukauden ponnisteluiden jälkeen potkut.

Heinäkuun alussa pitäisi taas etsiä itsestään tuo leirivaihde ja löytää itsensä muiden leirinvetäjien ohella Säynämöstä kymmenien innokkaiden leiriläisten kanssa.

Kun heinäkuun puoliväli koitta,a ajattelin pitää hieman lomaa. Tuohon lukujärjestykseen pitäisi mahduttaa sitten elämä jota kello vahtii kaiken aikaa. Ai niin, kirjoitan uutta kirjaa. Se ilmestyy. Ensi keväänä.

Pari viikkoa sitten tapasin seurakuntamme kirpputoritapahtumassa erään ihmisen ja kyselin mitä hän odottaa kesältä. Hän vastasi lyhyesti ja varmasti odottavansa lämpöä ja valoa.

Ei tuohon ole juuri mitään lisättävää. Nautitaan kesästä ja ajetaan turvallisesti. Niin teillä, kuin vesilläkin. Silloin päästään perille.

Kirjoittaja toimii pastorina Leppävirran ja Heinäveden helluntaiseurakunnassa.