Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus 31.5.2022 Muuttoliikkeen kääntymiseen on päästävä kiinni

Väestötilastot toistavat yleensä kuukaudesta toiseen samaa kaavaa kaikissa Itä-Suomen kunnissa. Muuttoliike saattaa tilannetta aina piristää, mutta perusongelma on ja pysyy, ja miinus joudutaan kirjaamaan etumerkiksi. Tämä on nähtävissä niin Leppävirralla kuin koko maakunnassa, joskin väestötappion suuruus vaihtelee. Kuluvana vuonna ei Leppävirralla ole ennakkotietojen mukaan ollut niin suuria menetyksiä kuin vuosi sitten, jos jotain hyvää halutaan nähdä.

Ongelma on se, että kuolleisuus peittoaa syntyvyyden mennen tullen.

Ongelma on se, että kuolleisuus peittoaa syntyvyyden mennen tullen. Leppävirtalaisia kuolee kaksin verroin siihen nähden, minkä verran vauvoja syntyy. Tässä on nähtävissä vinoutunut väestörakenne. Vanhuksia on reilusti enemmän kuin lapsiperheitä.

Muuttoliike on tämän vuoden ennakkotietojen mukaan tasaista molempiin suuntiin. Suurin piirtein saman verran tulee tilalle kuin kunnasta muuttaa pois. Tältä osin tilanne voisi olla paljon huonompi. Moni pohjoissavolainen kunta kirjaa huomattavasti suuremmat tappiot myös väkilukutilaston muuttoliikesarakkeeseen.

Muuttoliike on osoittanut kääntymisen merkkejä, sillä Kuopio ja koko Pohjois-Savo vetivät Tilastokeskuksen tietojen mukaan viime vuonna väkeä muualta Suomesta määrällisesti eniten 70 vuoteen. Tästä virrasta Leppävirran on saatava oma osansa. Kunnan on pidettävä omat kyntensä terävinä. Työpaikkojen ja asuinmahdollisuuksien näyttävä markkinointi on nyt tärkeää, samoin palveluiden kehittäminen vastamaan huomispäivän tarpeita, mikä pitää ottaa huomioon kun rakenteita laitetaan uuteen kuosiin. Kuopion ja Varkauden seutujen menestys ruokkii Leppävirtaa kahdesta suunnasta, ja näihin virtoihin on päästävä kiinni. Muuttoliike tuo uusia asukkaita, ja Leppävirralla heitä tarvitaan sekä muualta Suomesta että ulkomailta. Sitä kautta on mahdollista saada myös syntyvyys nousuun.