Kehuin nelisen vuotta sitten paikkakunnan lehdessä Leppävirran kuntaa ylistäen vanhusten huomioimista kunnassa. Mummo oli silloin liikuntakykyinen ysikymppinen. Se oli silloin, nyt on nyt! Mummo käveli omilla jaloillaan. En tiennyt silloin huonommassa kunnossa olevien tilanteesta. Ihmettelen nyt, miksi kunta on hylännyt vanhuksensa?
Huomasin kunnan mainostavan sivuillaan olevansa ”aktiivisten ihmisten koti”. No, niinhän se ikäväkseni onkin. Suositaan ihmisiä heidän toimintakuntonsa mukaan. Unohdetaan, että entinen aktiivinen ihminen on tehnyt työtä ja maksanut veronsa kuntaan.
Tuntemani mummo oli neljä vuotta sitten vielä aktiivinen ja monia ikätovereitaan paremmassa kunnossa. Kävi vanhusten päiväpiirissä harrastamassa ja saunotettavana kerran viikossa ja tykkäsi. Se oli viikon kohokohta! Vaan miten kävikään, kun mummolle tuli lisää ikää? Kunta näyttää hylänneen hänet.
Mummo kokee yksinäisyyttä ja huolta yksin asumisestaan kotona, vaikka kodinhoitajat käyvätkin päivittäin jokusen kerran. Omaiset asuvat kaukana, eivätkä voi mummolle jaloiksi muuttua. Kun omat jalat ei pidä, kaatuilee, muisti pätkii, uloskaan ei pääse. Tuettuun hoitoonkaan ei pääse, koska kunta laskee jotain RAV-pisteitä, jotka aina vaan alittuvat?
Voi hyvät päättäjät, asettukaa itse vanhusten asemaan ja miettikää niitä pisteitä, paljonko ne vanhusta liikuttaa? Ei senttiäkään kulje rollaattori niiden ansiosta!
Maahamme tulee paljon Ukrainan sodasta paenneita/pakenevia aidosti avun tarpeessa olevia. Hienoa, että heitä autetaan ja rahaa siihen löytyy, mutta suomalaisten vanhusten kustannuksella ei sitä sentään pidä tehdä.
Kantvik