Muutama viikko sitten olin Varkaudessa ison teeman ympärillä. Minun lisäkseni pari muutakin panelistia oli kokoontunut pohtimaan yleisön edessä yllä olevan otsikon teemaa.
Pohjana kaikelle toimi onnellisuusprofessoriksikin tituleerattu tutkija ja kirjailija Markku Ojanen. Hänen pari vuotta sitten ilmestynyt kirjansa yrittää sanoittaa yli 300 sivun voimin sitä, miten hyvän elämän rakennuspuut olisi löydettävissä ja miten niissä onnistuu roikkumaan läpi ajanjakson jota elämäksi kutsutaan.
Tuon tilaisuuden jälkeen oivalsin taas kerran, että olen itse ollut teeman ympärillä oikeastaan niin kauan kuin muistan. En ole vain osannut sanoittaa sitä, että olen ollut etsijän paikalla.
Alussa mainitussa kirjassa emeritusprofessori Markku Ojanen pyörittelee ajatusta kenet kannattaisi ottaa mukaan autiolle saarelle? Pitkän pohdinnan jälkeen hän ottaisi mukaan hyväntahtoisen ja onnellisen ihmisen. Onnellisuus kuulemma tarttuu. Toivottavasti.
Tarvitaan aikaa ja näkevät silmät.
Meitä ennen eläneet sukupolvet kyselivät hyvän elämän rakennuspuiden elementtejä papeilta tai filosofeilta. Ei kysellä enää.
Tilalle ovat tulleet tositv-tähdet, meteorologit, julkkiskokit tai alastomat selviytyjät. Mukaan mahtuu myös muutama lääkäri joista yksi on löytänyt elämän tarkoituksen sähköpyöräilystä ja maalaislääkäri kehottaa välttämään rasvoja ja sokereita.
Karkuun pitää juosta ylipainoa, stressiä, ikäviä naapureita ja ennennäkemättömiä rankkasateita. Jos sinulla on patti jalassa tai päässä sen poksauttaa amerikkalainen lääkäri miljoonien ihmisten edessä. Enää ei voi olla rauhassa edes sohvaperuna. Saattaa joutua televisioon.
Kuinka vapauttavaa oli ajella Konnuslahden koululle ihan muutama hetki sitten. Ystäväni opettaja Hilkka ”Hili” Happosen kanssa olemme taas aloittelemassa uuden näytelmän työstöä. Se on esityskunnossa toukokuussa.
Näytelmän päähenkilöinä ovat Leo ja Noora. Toinen heistä kulkee valoisaa tietä ja toinen etsii askeleitaan varjoissa. Näytelmän pohjana olevassa kirjassa Leo pohtii sitä mikä tekee hänet onnelliseksi ja iloiseksi. Kissa kamiinan vieressä, sellaisen koneen keksimisen joka opettaa meidät kaikki hymyilemään, mustetahrat sormissa, lätäköissä hyppiminen ja etananjälkien seuraaminen. Pikkuinen Leo on Dominique Faldan luoma hahmo. Pikkuinen Leo on totuuden ytimessä.
Pääsiäisviikolla sytytän kynttilän. Lopetan hyvän elämän etsimisen taas kerran. Odotan kun kevät ja kesä tulee, että voin opetella seuraamaan etanan jälkiä. Siihen ei tarvita sähköpyörää tai muitakaan apuvälineitä. Tarvitaan aikaa ja näkevät silmät. Samanlaiset silmät kuin on pikku Leolla.
Kirjoittaja toimii pastorina Leppävirran ja Heinäveden helluntaiseurakunnassa.