Toimittajalta Ukrainassa kuuluvat äänet hiljaisuuden

Yhdysvaltalainen folk-duo Simon & Garfunkel ikuisti nimensä musiikin historiaan vuonna 1964 julkaistulla kappaleellaan Sound of Silence. Yksinkertaisen kaihoisa sävellys saa minut aina pysähtymään. Mitä hiljaisuuden ääni edes tarkoittaa? Miljoonien yhdysvaltalaisten mielestä vastaus oli selvä: ääniä Vietnamin taistelukentiltä, joille jäi miljoonia ihmisiä. Vietnamin sodasta tulikin historian ensimmäinen mediasota. Aikaisemmin sotauutisointi oli ympäri maailmaa ollut puolueellista ja hidasta, mutta television myötä amerikkalaiset näkivät sodan kauheudet kääntyen joukolla omiaan vastaan. Sodan veteraanit uhrasivat vuosia elämästään saaden palkinnoksi vain pilkkaa sekä elinikäiset arvet. Mitä järkeä koko sodassa edes oli, kysyi ensiksi moni siviili ja sitten myös taistelija. 49 vuotta Yhdysvaltojen vetäytymisen jälkeen joudumme taas miettimään samaa kysymystä.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan oli odotettavissa, mutta silti se järkyttää. Satojen miljoonien ihmisten elämä joutui vaakalaudalle vain koska yksi presidentti haikailee takaisin tsaarinvallan aikoihin.

En ole koskaan kuullut Putinin kertovan, mikä tsaarinvallassa oli niin hienoa, että hän on valmis uhraamaan omia kansalaisiaan sen vuoksi. Asiantuntijoiden arvioiden mukaan kyseessä olisi sisäpoliittinen voimannäyttö: lakaistaan asiat piiloon. Venäjän kansan ja jopa armeijan reaktioiden perusteella Huuhkajien joulukuusi näyttää taktiselta neronleimaukselta sodan rinnalla. Vai mitä pitäisi ajatella siitä, että kaksi venäläissotilasta haki panssarivaunuunsa bensiiniä Ukrainan poliisilta?

Tuntuu julmalta etsiä edes jotain hyvää Ukrainan sodasta. Mikä minä olen edes puhumaan aiheesta? Elän turvallisessa ympäristössä enkä tunne ketään sodan uhria. Mutta juuri siksi minuun on tehnyt vaikutuksen maailman yhtenäisyys karmeassa tilanteessa. Krimin valtauksen maailma unohti nopeasti ja Venäjä selvisi toimistaan luvattoman helpolla. Nyt kaikki on toisin. Venäjälle ei enää anneta siimaa, vaan Ukrainaan sataa tukea Venäjän tuskaillessa tiukkojen pakotteiden kanssa. Hyvä niin, sillä jos länsi olisi nyt pettänyt Ukrainan, se olisi samalla pettänyt itsensä.

Sodan kulkua on vaikea ennustaa. Kärsimystä tulee varmasti paljon, samoin pakolaisia. Meidän tulee pitää huolta heidän hyvinvoinnistaan. Samalla on muistettava, että tavallisia venäläisiä on turha syyttää Putinin sodasta, johon ei netissä kiertävän uutispätkän perusteella usko edes hänen tiedustelujohtajansa. Rasistiset puheet esimerkiksi jokaisen Suomessa asuvan venäläisen karkottamisesta tulee lopettaa heti alkuunsa. Niin ei auteta Ukrainaa ollenkaan, pikemminkin päinvastoin tuntien venäläisen propagandan. Putin alentui törkeälle tasolle, älkäämme tehkö samoin.

Vain yhdessä voimme yrittää pelastaa Ukrainan ja sen sitkeän kansan.