Pakina Valaita kiikarissa

Olemme käyneet monena kesänä Pohjois-Norjassa kiikaroimassa valaita rannalta käsin. Jos aallokkoa ei ole, voi aika yleisesti nähdä pyöriäisiä, jotka vilahtavat haukkaamassa happea ja sujahtavat saman tien veden alle. Kun sellaisen havaitsee ja saa kiikarin suunnattua, näkee enää selkäevän vilauksen. Myös delfiinejä ja miekkavalaita havaitaan usein vuonoilla.

Kun 2015 saavuimme Lyngen-vuonolle, pysäytimme auton satamaan Skibotnissa ja ihailimme taustan terävähuippuisia jäätikköisiä vuoria. Norjan Alppeja. Jalustin kaukoputken lintujen tarkkailuun ja keitimme kahvit.

Yhtäkkiä näin merelle kiikaroidessani roisin roiskauksen. Tuskin itsekään olisin saanut tuollaista aikaan. Ja taas! Nyt uskalsin jo sanoa rouvalle, että vuonolla on valaita! Tuolla! Ojensin käsivarttani lähes koskettaen yhtä. Hetkessä rouvan kiikarit suuntautuivat kohteeseen ja kohta hän ryntäsi yllättäen halaamaan minua. Olimme pudota laiturilta rakkolevien märkään syleilyyn.

Yksi valas hyppäsi koholle merestä, tylppä pää kohosi vauhdilla ja meri kuohui valkoisena. Keho pamahti veteen ja pärskeet lensivät kauas sivulle. Kohta toinen syöksyi suoraan meitä kohti ja valaan pisaramuoto näkyi upeasti. Korkea selkäevä ja valkea vatsa kuohujen seassa, näkyi myös kookas lyyrapyrstö sukeltajalta. Ne olivat koonneet kalaparven, kattaen näin lounaansa lahdelle. Mahtavaa, kannatti elää tähän päivään saakka.

Haaveemme nähdä valaita oli toteutunut upeasti, mutta kahvi jäähtyi. Siirryimme vuonon rantaa kauemmaksi ja tähyilimme vielä vuonolle ja kas, siellä ui rauhallisesti merenpinnasta koholle tuleva pitkä merikäärme. Se ui liukuen eteenpäin ja viimein pienehkö selkäevä nousi pinnalle painuakseen taas veden alle. Takuulla kymmenen metrin pituinen. Merikäärmeitä havaittiin vielä muutama poistumassa vuonolta avomerelle, hyvissä ajoin ennen miekkavalaiden lähtöä. Ne olivat lahtivalaita, todennäköisimmin havaittavia hetulavalaita vuonoissa.

Vuosi oli 2019, kun menimme tunnelin sijaan tietyömaan halki vanhalle rantatielle Kåfjorden-vuonolla. Ja yhtäkkiä tie oli suljettu puomilla. Melkoinen pettymys. Matka päättyi siihen, sillä eteisvärinä alkoi. Nappasin lisäpillerin beetasalpaajaa, sillä tiesin, että se ja lepo palauttaa minulla sinusrytmin. Pötköttelin illan vaunussa ja sillä aikaa rouva ulkoilutti koiraa ja bongasi aivan lähietäisyydeltä suuren ryhävalaan! Onneksi minäkin kuulin ja ihmettelin sen puhalluksia.

Viime kesänä olimme taas Pohjois-Norjassa ja valaat mielessä. Tällä kertaa Havoysundin maisematiellä, missä olimme kerran nähneet miekkavalaita etäältä. Tuulisen yön jälkeen Lillefjord-vuono oli nyt tyyni. Ajaessani rouva huomasi valaita lahdella. Äkkiä seis ja kiikarit esiin.

Viiden valkokuvedelfiinin ryhmä touhusi lahdella. Oli erikokoisia selkäeviä ja ihan pikkuinen poikanen, joka pysytteli emonsa kyljessä sukellusopissa nousten yhdessä pintaan hengähtämään. Osa delfiineistä leikitteli paljastaen rintaeviään ja valkoista vatsaansa. Nuoria varmaankin. Niillä oli tarve näyttää taitojaan. Pikkuhiljaa ne poistuivat kauemmas, eri suuntaan kuin me.

Paluumatkalla Porsangerin vuonolla näimme kaukoputkella etäältä, kun yksinäinen valkokuvedelfiini läheni kalastajien venettä ja kävi viimein jopa nappaamassa ojennetun kalan.