Näkökulma Mäyräkoiran perspektiivistä

Kaksi viikkoa sitten perhettämme kohtasi suuri suru, kun uskollinen koiravanhuksemme muutti koirien taivaaseen. Kaikki tapahtui kauniin yllättäen. Ruokakupille ei tullut tutut askeleet. Sydän pysähtyneenä rakas lenkkikaveri nukkui, eikä enää herännyt. Vaikka koirien kuolema on kohdannut aikaisemminkin, se riipaisee mieltä ja syvältä.

Aina sitä vannoo, ettei enää koiraa. Siitä on niin paljon työtä ja kuluja. Muitakin syitä on säkkikaupalla. Katsotaan nyt. Vannomatta paras, sanotaan. Vaikka aamulenkille ei tarvitse lähteä, osa kehosta toivoo sitä. Yksin ei oikein osaa kävellä.

Yksi pojistani on kovasti isänsä kaltainen. Ajatuksemme tuntuvat keskustelevan vähän samaan tahtiin. Ehkäpä juuri siksi sain muutama päivä sitten puhelun, jossa kyseltiin hoitopaikkaa. Tarjolla oli poikani ja hänen kihlattunsa mäyräkoiraneiti Lina. Mäyräkoira on iso koira, sillä on vain lyhyet jalat. Totta joka sana. Itsepäisyys on tuolla rodulla suuren männyn kokoinen ja ääni on parhaimmillaan kuin laivan sumutorvi. Vaikka hoitokoira ei korvaa oman koiran kaipuuta, toi se tervetullutta balsamia haavoille. Poikani taisi aavistaa, että nyt olisi hyvä, ellei paras aika tuoda koira hoitoon.

Kaikki sujuikin hyvin kunnes oli iltalenkin aika. Ensimmäinen kilometri sujui kuin tanssi mutta sitten huomasin, että sujuva meno hihnan päässä lakkasi ja tilalle tuli tiiliskivi. Pieni mäyräkoira löi käsijarrun päälle ja istui ihmetellen minua ylöspäin. Sanoja ei vaihdettu mutta kilometri suuntaan ja samaa reittiä takaisin riitti. Uskottava se oli.

Viikonlopun työurakka yllätti sitten kuitenkin. Muutamia vastaamattomia sähköposteja, pari soittopyyntöä ja pari tilaisuutta missä pastorin läsnäolo oli suotavaa. Yritin olla katselematta työnteon keskellä alaspäin mutta vaikeaa se oli. Mustat napittavat silmät työtuolin vieressä ihmettelivät. Melkein arvasin mäyräkoiran mietteet. Mitä mahtaa siellä korkealla ihmisen päässä liikkua? Onko ne ajatukset ajattelemisen arvoisia? Mahdanko osata käyttää aikani oikein ja viisaasti?

Lehden ilmestyessä olen palauttanut hoitokoiran. Hiljalleen alkaa elämänmeno löytää uudet pysäkit, kun omaa koiraa ei ole. Viikonloppuna opettelin elämään mäyräkoiran kanssa. Muutaman kerran makasin lattialla ja yritin katsella maailmaa lyhytjalkaisen silmin. Kaikki näytti korkealta ja vaikeasti tavoitettavalta. Tältä maailma näyttää lapsenkin silmin. Aikuiset ovat isoja ja tekevät usein niin tyhmiä ja käsittämättömiä asioita. Jos maailmassa olisi vain lapsia ja mäyräkoiria kaikki saattaisi olla paremmin. Kaikki olisi pientä ja syliin otettavaa. Tuskin maltan odottaa Linan, tuon pienen mäyräkoiran seuraavaa vierailua.

Kirjoittaja toimii pastorina Leppävirran ja Heinäveden helluntaiseurakunnassa.

Mäyräkoira on iso koira, sillä on vain lyhyet jalat.