Maailma järkkyi torstaina, kun Venäjä aloitti häikäilemättömän hyökkäyssodan Euroopassa. Jo pitkään jatkunut uhkailu muuttui todeksi.
Venäjän sotilaalliset toimet ovat yksiselitteisesti rikos Ukrainan suvereniteettia, maailmanrauhaa ja Euroopan turvallisuusjärjestystä vastaan. Historia tulee ennen pitkää antamaan tuomionsa, mutta tie rauhaan on pitkä ja raskas.
Kaikki myötätunto on Ukrainan puolella. Ukrainan kansaa ei saa jättää yksin hyökkääjän armoille.
Leppävirralla on työskennellyt satoja ukrainalaisia viimeisen reilun vuosikymmenen sisällä. Suurin osa heistä on toiminut maatiloilla kausityöntekijöinä. Monet ovat tulleet tutuiksi ja palanneet vuosi toisensa jälkeen tutulle tilalle töihin. Yhteyttä on pidetty puolin ja toisin satokauden ulkopuolellakin.
Tiloilla mietitään varmasti sitä, kuka poimii marjat ensi kesänä, kun Ukraina on sekasorron vallassa. Huoli on ymmärrettävä, eikä ainoa muutenkin ahtaalle ajettujen tuottajien murheista.
Vielä suurempi huoli on ukrainalaisten kohtalosta, heidän arjestaan sodan keskellä, kun he joutuvat jättämään kotinsa taistelujen jalkoihin.
Kun Leppävirta on tullut sadoille ukrainalaisille tutuksi, on täällä oltava heille sijaa myös hädän hetkellä.
Monet ukrainalaiset ovat lähteneet maanpakoon. Lähiviikot näyttävät paitsi sodan kulun, myös pakolaisvirtojen suunnan.
Kun Leppävirta on tullut sadoille ukrainalaisille tutuksi, on täällä oltava heille sijaa myös hädän hetkellä. Kyse ei ole ensisijaisesti kausityövoiman tarpeesta, vaan humanitaarisesta avusta hädän hetkellä. Toki työ täällä on heille varmasti suureksi avuksi, kun elämää ryhdytään rakentamaan uudelleen. Sodan jaloista pakenevat ukrainalaiset tarvitsevat kaiken tuen.
Sota kestää aikansa ja jokainen uhri on liikaa. Tällä hetkellä ei voi edes arvailla, mitä seuraavaksi tapahtuu. Turvallisuusuhka mietityttää myös Suomessa. Eurooppa ei ole torstain jälkeen enää entisensä.