Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus Uusia osaajia tarvitaan yrityksiin koko ajan lisää

Leppävirtalaisilla yrityksillä menee yleisesti ottaen hyvin. Kunnan uusi iskulause Puhtaasti kasvava Leppävirta kertoo siitä myötätuulesta, missä paikkakunnan isot työllistäjät kulkevat. Energiateollisuuden laitevalmistajilla on edessä laaja kenttä, ja pyrkimys ympäristöä mahdollisimman vähän kuormittavaan energiatalouteen avaa koko ajan uusia portteja.

Nämä yritykset toimivat sellaisilla markkinoilla, joilla kilpailu on äärimmäisen kovaa. Osaamisen on oltava huippuunsa hiottua kansainvälistä tasoa, myytiinpä tuotteita sitten kotimaahan tai ulkomaille. Osaaminen ratkaisee, ja laadussa ei minkäänlaisia notkahduksia sallita.

Kasvu vaatii tekijöitä. Tekijöille on jatkuvasti töitä tarjolla. Ongelmana on se, mistä nämä osaavat tekijät saadaan. Pula ei koske yksin energia-alan teknologiayrityksiä. Tuotannon työntekijöistä on pula muillakin yrityksillä, ja paikkoja jatkuvasti auki.

Leppävirran työttömyysprosentti on maakunnan pienimpiä. Työttömiä toki on. Työmarkkinoilla törmätään kohtaanto-ongelmaan, sillä varsinkaan pitkäaikaistyöttömien työtausta ei vastaa yritysmaailman jatkuvasti kasvavia vaatimuksia. Uutta väkeä halutaan muista yrityksistä sekä suoraan koulun penkiltä.

Oppilaitosyhteistyöstä ja oppisopimuskoulutuksesta on hyviä kokemuksia. Tätä kehitystä on syytä vahvistaa ja samalla pitää meteliä avainalojen koulutuspaikkojen puolesta. Oppisopimusmalleja sopii sujuvoittaa yhä enemmän, jotta yritysten kynnys lähteä mukaan madaltuisi entisestään.

Oman paikkakunnan nuorista ei yksin ole pelastusta, vaan työväkeä on saatava myös muualta. Parasta olisi, jos työ houkuttelisi myös muuttamaan Leppävirralle. Osaavan työvoiman turvaaminen ja hankkiminen niin paikkakunnalta, muualta maasta kuin ulkomailtakin on tulevaisuuden kannalta ehdottoman tärkeää.

Parasta olisi, jos työ houkuttelisi myös muuttamaan Leppävirralle.