Joulun odotus kaikessa salaperäisyydessään:
Koti siivottiin ja tuvan ikkunoihin vaihdettiin kreppipaperiverhot. Reunojen koristamisessa saimme myös tytöt pienillä sormillamme olla apuna. Reunaan tehtiin sellaisia laineita ja nyppyjä sormin työntelemällä.
Äiti valmisti havuseppeleen isän haudalle. Koskemattoman hangen keskeltä hauta löytyi yllättävän hyvin. Siinä oli valkoinen puuristi.
Joulukoristeiden valmistamiseen tarvittiin silkkipaperia ja olkia. Silkkipaperista leikkasimme kuuseen koristeita ja oljista sidoimme sekä kuuseen tähtiä että rakensimme himmelin. Apuna meillä tytöillä oli naapurin Eila, joka oli äidin apuna meitä hoitamassa. Paperikoristeiden lisäksi kuusessa oli koristeena ”karamelleja” – kauniin paperin sisällä oli pieni puupalikka. Kynttilöitä ei ollut, koska niitä ei saanut kaupasta. Eila yritti valmistaa kynttilän perunasta kovertamalla ja täytti sen sulatetulla sianihralla. Sydämeksi laitettiin villalanka. Tämä ainoa kynttilä pantiin isän kuvan viereen. Villalanka sytytettiin, mutta eihän se palanut, kärysi ja savutti vain.
Joulun alla katosivat salaperäisellä tavalla nuket ja nukensängyt. Meille kerrottiin, että tontut ovat liikkuneet. Ikkunoiden alapuolella hangessa olikin jälkiä. Siis oli syytä olla kiltisti.
Joulupukki kyllä toi ne aina takaisin ja nukensängyssä oli uudet petivaatteet, kuten myös nuket olivat saaneet uusia vaatteita. Rakkaaksi käyneellä nukella saattoikin olla uusi pää, mikä voi aiheuttaa myös pettymyksen. Nukke oli erinäköinen.
Jouluruuista muistamme lanttulaatikon, kinkun ja ohraryynipuuron. Jouluaattona kävi joulupukki, jolle laulettiin kauniilla lasten äänillä. Lahjat jaettiin ja leikki pääsi alkamaan.
Veljet veivät hevosille talliin ylimääräisen kaura-annoksen joulun kunniaksi.
Joulukirkko oli joulun kohokohta. Sinne me pienet tytöt olimme etuoikeutettuja pääsemään mukaan.
Tilaisuus alkoi jouluaamuna kuudelta ja sinne mentiin hevosella. Aina oli lunta ja pakkasta. Hevosella oli kulkuset ja reessä lämpimät nahkaiset. Äiti oli vieressä ja oli turvallista, vaikka isot veljet ajoivat kilpaa naapurihevosten kanssa.
Leppävirran suuri kirkko oli täynnä ja Enkeli taivaan kaikui komeasti lähes 2 000 ihmisen veisatessa.
Aikainen aamuherätys teki tepposen ja uni olikin tosi makeaa virsien soidessa. Niinpä kirkossa ei aika käynyt pitkäksi.
Joulupäivänä ei saanut mennä kylään, mutta ulkona saimme naapurin lasten kanssa leikkiä ja kertoa joululahjoistamme.
Kaiken kaikkiaan lapsuuden joulut olivat muistorikkaita ja onnellisia, vaikka olivatkin puutteellisia nykyaikaan verrattuna. Meillä oli paljon sellaista, mitä nykypäivän lapsilla ei ole. Ikäviä muistoja jouluista ei jäänyt.
Tämän muistelon laatijoita ovat Immolan pienet tytöt