Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk.) esitti lokakuun alussa, että Suomessa kokeiltaisiin uudenlaista opintolainahyvitystä. Tällöin vastavalmistunut saisi osan opintolainastaan anteeksi, kun muuttaisi työvoimapulasta kärsivälle alueelle. Ehdotus voisi koskea esimerkiksi opettajia, psykologeja, lääkäreitä tai muuta hoitohenkilökuntaa, joiden saatavuuden kanssa moni pieni kuntakin kamppailee. Malli on käytössä Norjassa, jossa se toiminut.
Avaus on kannatettava myös leppävirtalaisten silmälasien läpi. Koen, että tämä voisi hyvin tuoda meille uutta työikäistä väestöä, osaamista yritysten tarpeisiin sekä vastapainoa kovasti ikääntyvään kuntaamme. Yksinään lainahyvitys ei toki riitä kunnan vetovoiman parantamiseen, vaan tarvitaan myös paikallisia toimia. Kysymys kuuluukin, miten saamme opiskelemaan lähtevät nuoret harkitsemaan Leppävirralla asumista tulevaisuudessa?
Kunnalle tarvitaan strategia opiskelijoiden houkutteluun. Puhun opiskelijoista, koska korkeakoulutettujen rinnalla tarvitaan yhtä lailla ammatillisen toisen asteen osaajia. Esimerkiksi oppisopimuskoulutus on eräs mahdollisuus paikalliseen kouluttamiseen. Entä voisiko joitain osaamispisteitä suorittaa paikallisen lukion kanssa yhteistyössä, vaikkei varsinaisesta kaksoistutkinnosta puhuttaisikaan?
Korkeakoulutettujen kohdalla harjoittelu- ja opinnäytetyöpaikkojen tarjoaminen, ja niiden näkyväksi tekeminen, ovat konkreettisia keinoja jo opintojen aikana saada kontakteja opiskelijoihin. Myös etätyöpisteet ja vapaa-ajan asuntojen muuttaminen pysyviksi kaipaavat vielä vauhtia alleen. Tonttikampanjat toisivat puhtia omasta pihasta haaveilevien suuntaan.
Puhtaasti kasvava teollisuusidyllin luulisi kolahtavan erityisesti tekniikan alan opiskelijoille. Vaikken itse insinööri olekaan, olen sekä töissä että perhepiirissä päivittäin tekemisissä sellaisten kanssa. Siinä olisi yksi konkreettinen kohderyhmä, joka ottaa strategian painopisteeksi. Meillä on hyvät lähtökohdat muun muassa erinomaisten liikuntapalveluidemme osalta, mutta keinoja on vielä käyttämättä. Kaiken tämän pohjalla tarvitsemme myös tietoa. Mitä täältä muuttaneet nuoret ajattelevat entisestä kotikunnastaan, entä heidän kumppaninsa?
Moni on haaveillut 10 000 asukkaan Leppävirrasta. Itse en pidä tätä tavoitetta itseisarvona. Enemmän merkitsee väkiluvun laadulliset tekijät: paljonko siitä on lapsia, mikä on työikäisten työllisyysaste ja miten vanhemmille ikäluokille taataan arvoisensa hoito ja hoiva. Se vaatii veto- ja pitovoimaa, niin Suomesta kuin sen rajojen ulkopuolelta. Ei nähdä poismuuttavia nuoria menetettyinä, vaan rakennetaan heille kotikunta, jonne voi palata myös opiskelu- ja työvuosien jälkeen.
Kirjoittaja on Leppävirran keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja ja kunnanhallituksen varapuheenjohtaja.