Reilut 54 prosenttia leppävirtalaisista äänioikeutetuista äänesti kuntavaaleissa. Neljä vuotta sitten päästiin 59 prosenttiin. 54 prosenttia on hieman paremmin kuin Savo-Karjalan vaalipiirin kunnissa keskimäärin, ja ilman muuta parempi kuin vaikkapa naapurikaupungissa Varkaudessa, missä jäätiin alle 50 prosentin, mutta pienintäkään syytä ylpeilyyn ei ole. Jos suurin piirtein joka toinen jättää äänestämättä, on lievästi sanottuna syytä huoleen.
Äänestämättä jättäminen ei ole mikään protesti tai kannanotto. Se kertoo välinpitämättömyydestä ja siitä, etteivät yhteiset asiat kiinnosta. Samat ihmiset kuitenkin maksavat kunnallisveroa ja käyttävät kunnan palveluja. He liikkuvat pitkin teitä ja katuja, käyvät lääkärissä, juovat vettä jota tulee kotona hanasta. Heillä on lapsia päiväkodissa ja koulussa, vanhempia ja isovanhempia palveluasunnoissa. Siksi luulisi, että heillä on myös halua vaikuttaa asioihin ja ottaa kantaa siihen, millaiset palvelut kotikunnassa ovat ja mihin heidän veroeurojaan oikein käytetään. Kuntapolitiikka on kaikkein lähimpänä kansalaisten arkea. Valtuustoissa tehtävät päätökset vaikuttavat kaikkien kuntalaisten arkeen.
Suomi on ollut kansanvallan edelläkävijä yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden käyttöönotossa. Jokaisella äänioikeutetulla on yhtäläinen mahdollisuus sukupuolesta tai yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta. Vaikutusvalta on tasaisesti kaikkien käsissä. Tällainen oikeus ei ole kansainvälisesti mikään itsestäänselvyys. Tämän oikeuden arvostus on valitettavan surkealla tasolla.
Demokratia toteutuu sitä paremmin, mitä suurempi joukko äänestää. Jos vain puolet äänioikeutetuista osallistuu, päätöksenteko väistämättä vinoutuu. Suunnan korjaamisessa on tekemistä. Päätöksenteko on tuotava entistä lähemmän kuntalaisia.
Demokratia toteutuu sitä paremmin, mitä suurempi joukko äänestää.