Mielipide: Palvelusetelit tehokkaaseen käyttöön ja yksityinen palvelukoti vastaamaan asumispalvelutarpeeseen

Kirjoittaja pitää tärkeänä tarttua tasapainottamisohjelmaan, jotta asumispalvelutilanne saataisiin kuntoon. Antti Aho

Pekka Nykänen

Näin vaalien aikana on kertynyt kävelykilometrejä kovasti. Eräänä päivänä haja-asutusaluetta vaalisanomaa levitettäessä askelmittari ilmoitti luvuksi 17 kilometriä. Hyvä kunto on luottamusmiehelle tärkeä työkalu vastuullista tehtävää hoitaessaan, kuten myös erikoisesti elämän ehtoota viettäville. Haastankin leppävirtalaiset pistäytymään mahdollisuuksien mukaan jalkaisin vaaliuurnilla, jotta tuo vanha sanonta ”äänestä jaloillasi” jalostuisi käytäntöön asti.

Sain kuulla vaalitoreilla kunnan palveluasumisjonotustilanteesta, jolloin arvioitiin olevan jopa 40 leppävirtalaista jonotuslistalla. Selviteltyäni asiaa tarkemmin, tuli ilmi, että lähes 30 henkilöä täyttää asumispalveluun oikeuttavat kriteerit ja että leppävirtalaisia on sijoitettu myös naapurikuntiin, jopa kauemmaksikin. Edelleen palvelua antavien yrittäjien tiloissa on tarjolla Leppävirralla vapaita paikkoja, mutta niitä ei ole kansalaiskäsityksen mukaan täytetty tai ei ole myönnetty palveluseteliä julkisen rahan puutteen vuoksi. Myöntämällä palvelusetelin tarvitsijoille vapaat ja vapautuvat paikat voidaan täyttää ja saada hyvä hoito ainakin muutamille sitä tarvitseville. Koska palveluasumispuute on noin kipeä, tulisi kunnassa käynnistää nopeat toimet yksityisen palvelukodin hankkimiseksi Leppävirralle tyydyttämään kipeä tarve.

Valtuustossa jyrättiin alas aikanaan yksimielisesti päätetty tasapainottamisohjelma mm. koulujen lisärahoitus- ja kehittämispäätöksillä. Nyt olisi yksi tärkeä kunniatehtävä ottaa asia nopeasti käsittelyyn ja antaa tilastollisesti kasvavalle vanhusväestölle kunnolliset ja tyydyttävät elinolosuhteet. Tarvitaan luottamusmiesten ripeää yhteistyötä, jotta asiat eivät hautautuisi monimutkaisiin suunnittelutoimikuntiin ja lautakuntakoukeroihin.

Siis yhdessä.

kunnanvaltuuston puheenjohtaja, kuntavaaliehdokas (kok.)

Kommentoi