Mielipide: Säästöä mielenterveyteen ja hyvinvointiin satsaamalla

Leppävirta on lapsiystävällinen kunta, jonka pitäisi tarjota hyvää elämänlaatua ja turvallisuutta, kirjoittajat muistuttavat. Annikki Repo

Mervi Laatikainen Arja Puhakka

Mielenterveyden ongelmat ovat yleisin työkyvyttömyyseläkkeen ja pitkien sairauslomien syy.

Tänä päivänä ongelmat ovat ehtineet kasautua ennen kuin niihin puututaan. On vain hoidettu oireita.

Nyt kun valtio on antanut kunnilla rahaa koronan jälkihoitoon lasten, nuorten ja perheiden tukemiseksi, olisi tärkeä suunnata ne ennaltaehkäisevään matalan kynnyksen hoitoon.

Ennaltaehkäisy on kustannustehokkain tapa hoitaa ongelmia, sillä se tuottaa aina säästöä.

Mielenterveyteen ja päihteisiin liittyvät ongelma alkavat olla suurimpia haasteita kunnassamme.

Kuntamme pitäisi nyt resursoida osaavaan henkilöstöön mielenterveysongelmien ehkäisyssä.

Ennaltaehkäisyn parantaminen olkoon lähiaikojen yksi kehityskohde kunnassamme.

Äitiys- ja lastenneuvoloiden työryhmissä tulisi terveydenhoitajien työparina olla psykologi. perheterapeutti tai psykiatrinen sairaanhoitaja, joka tapaisi pareja odotusaikana sekä lapsen eri kehitysvaiheissa ja aina tarpeen mukaan.

Päiväkodin ja eri kouluasteiden työryhmissä tulee olla samaa osaamista kuten edelleen turvaamaan lapsen ja nuoren kehitystä ja kasvua ja samalla se vähentää opettajien kasvatuskuormaa.

Mielenterveysongelmiin altistavat tekijät juontuvat lapsuudesta, muun muassa perusitsetunto sekä tunteiden oppiminen ja säätely kehittyvät silloin. Vanhempien välinen suhde on lapsen koti. Se on se kodin tunneilmasto, joka luo turvalliset ja suotuisat puitteet lapsen kehitykselle.

Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus.

Kun mieli ylikuormittuu, koko keho reagoi siihen somaattisin oirein ja sairastuu.

Kunnan päästrategia ohjaa kunnan päätöksentekoa, edistää kuntalaisten hyvinvointia, yhteisöllisyyttä, osallistumisen sekä onnistumisen mahdollisuuksia.

Kunta panostaa liikunta- ja harrastusmahdollisuuksiin, hyvinvointiin sekä terveyden edistämiseen. Leppävirta on lapsiystävä

llinen kunta, jonka pitäisi tarjota hyvää elämänlaatua ja turvallisuutta.

Ko. toimien vaikuttavuus on kyseenalaista, koska toimien pitäisi olla oikea-aikaisia ja oikein kohdennettuja. Ennaltaehkäisyn parantaminen olkoon lähiaikojen yksi kehityskohde kunnassamme.

Ihmiset saavat paljon voimaa siitä, kun ja kokevat tulleensa oikeasti kuulluksi ja myötäeletyksi.

fysioterapeutti, yrittäjä

kuntavaaliehdokas (kd.)

psykoterapeutti, yrittäjä

kuntavaaliehdokas (kd.)

Kommentoi