Näillä näppäimillä
Parin vuoden ajan olen valmistellut juttua varttuneempien leppävirtalaisten muistamasta Viulu-Antista. Juttu on ollut valmis jo pitkään, mutta valokuvan metsästäminen on ollut välillä ylivoimaiseltakin tuntunut urakka. Jorma Hynnisen mainio piirros on toki ollut käytettävissä. Tapio Kautovaaran Törössä ottama kuva on sanomalehdestä kopioitu ja laatu uudelleenjulkaisua ajatellen huono. On myös kuva, missä Antti seisoskelee Ottojoen varressa uittomiljöössä, mutta eipä siitä erota kuin vähän miehen laihaa hahmoa. Nyt on sitten käytössä kuva, joka on otettu ehkä 1930-luvulla Saahkarlahden urheilukentällä. Katsotaanpa, jos sillä pärjättäisiin.
Jos jollakin olisi Viulu-Antin kuvaa, niin olisin vielä kiinnostunut. Saataisiin juttu julki.
Myös Kusti Jussilasta olen valokuvaa kaipaillut. Muistamisen väärti on hänkin ja aineistoa kasassa ainakin nyt lehtijutun verran.
Hisko Leskisen aikalaisia ei ole enää tavoitettavissa, mutta lieneekö jollakulla muistissa tarinoita tästä miehestä? Kertavilkaisulla en käytettävissä olevista kirkonkirjoista löytänyt Hiskosta mainintaa sen enempää Haapamäestä kuin loistenkaan sakista.
Tallessa on kumminkin tarina pitkäpartaisesta miehestä, jolla oli takin rintamuksessa hevosen päitsisolkia kuin kunniamerkkeinä, ja joka pyrki halaamaan ja suukottelemaan tapaamiaan naisia.
Hyvässä tarinassa on aina vähän kertojanlisää.
Hisko Leskisen kotipaikka oli Liukonpellon Pahkamäessä, jota myös Mulukkumäeksi kuulemma syystä tai toisesta kutsuttiin. Nuorena Leskinen oli voimistaan kuulu ja koko hurja töitä tekemään. Kerrottiin että pisteaitaa syntyi sitä mukaa kun karja aidan takana kulki.
Yhtenä sunnuntaiaamuna Hisko kanniskeli hirsiä, ja kirkkoon menijät tätä kummastelivat. Hisko kertoi heille tekevänsä saunan. Kun väki tuli kirkosta, istui Hisko uuden saunansa seinustalla jäähdyttelemässä kylvyn päälle.
Pappilassa – tarina ei kerro että kirkkoherran pappilassako vai Harjulassa – Hisko Leskinen urakoi, kun seurakunta suostui ottamaan kirkollisveroista maksun työnä. Hisko aloitti aamulla rankakasan kimpussa. Iltapäivään mennessä oli saunapuita syntynyt kahdeksan syltä. Hisko meni kysymään papilta lisähommia ja ojensi samalla huilatessaan tekemänsä kaksi kirvesvartta. Näin hän oli vapaa veroista.
Kun yksi syli on neljä kyynärää pitkä ja kolme kyynärää korkea pino viiden korttelin pituisia halkoja eli reilut kolme pinokuutiometriä, oli Liukonpellon mies tehnyt käsipelissä tämän mukaan semmoiset 24 mottia yhden päivän aikana. Hyvässä tarinassa on aina vähän kertojanlisää.
Kun Hisko tuli uskoon, hän kutsui kanssaihmisiä sisarikseen ja veljikseen, ja toivotteli onnellista uutta vuotta koko vuoden ajan.
Näin kertoili Hisko Leskisestä kesällä 1955 liukonpeltolainen Ferdinand Kasanen Tapio Kautovaaralle. Ei taida enää olla tarinoita Hiskosta talletettavaksi.